Muovipakkausten valmistamisen alalla tapahtui vuoden vaihteessa merkittävä yrityskauppa. Sataplast osti enemmistön Muovijalosteesta.
Yrityskauppa kaksinkertaisti kokemäkeläisen Sataplastin liikevaihdon. Kokemäellä ja Pirkkalassa toimiva Sataplast osti Hollolassa toimivan pakkausmateriaaleja valmistavan Muovijaloste Oy:n osake-enemmistön, noin 75 %, kertoo Sataplastin toimitusjohtaja ja pääomistaja Jarmo Aspelin.
Sataplastin liikevaihto Kokemäen ja Pirkkalan tuotantolaitoksilla on ollut yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Muovijaloste Oy:n liikevaihto on ollut 6–7 miljoonaa. Kun Sataplast-konserniin lasketaan vielä Sataplastin omistaman Hel-Pack Oy:n tuotanto, kasvaa konsernin liikevaihto noin 13 miljoonaan euroon.
Kokemäellä työntekijöitä on 18 ja Pirkkalassa 5. Yrityskaupassa Sataplastin joukkoon liittyi vanhoina työntekijöinä 46 henkilöä, joten yrityksen työntekijämäärä kasvoi noin 70:een.
”Yhdessä yritykset muodostavat yhden Suomen suurimmista joustopakkausten valmistajista. Yhdistymisen edut näkyvät pienin askelin vuoden 2018 aikana, mutta tavoitteemme ovat jo tulevaisuudessa. Joitakin ajatuksia meillä toiminnan uudistamiseksi tietenkin jo on. Pystymme hyödyntämään yritysten synergiaa ja keskittämään erilaisten tuotteiden valmistamista eri yksiköihimme”, kertoo toimitusjohtaja Aspelin Satakunnan Kansa-lehdelle.