S-ryhmä vaihtoi tulppaanikääreet paperisiin

JULKAISTU: 10. maaliskuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Omien merkkien pakkauskehitys on S-ryhmässä jatkuvaa työtä, jolla pyritään esimerkiksi parantamaan pakkausten kierrätettävyyttä ja vähentämään pakkauksissa käytetyn muovin määrää. Tuore esimerkki muovin vähennyksestä löytyy kukkaosastolta, jossa on parhaillaan käynnissä kotimaisten tulppaanien sesonki. S-ryhmän oman Kotimaista-merkin tulppaaneissa aiemmin käytetty muovinen kääre vaihdettiin tänä vuonna FSC-sertifioituun paperikääreeseen. Yksistään tämän muutoksen ansiosta saavutetaan vuodessa yli 6000 kilon muovisäästö.

– Meille on tärkeää, että paperi- ja kartonkipakkausten raaka-aineet tulevat vastuullisesti hoidetuista metsistä. Tavoitteenamme on, että kaikki päivittäistavarakaupan omien merkkien puupohjaiset kuluttajapakkaukset ovat joko FSC- tai PEFC-sertifioituja tai kierrätysmateriaalista valmistettuja vuoden 2023 loppuun mennessä, sanoo S-ryhmän marketkaupan vastuullisuuspäällikkö Anni Loukaskorpi.

Pakkausmuutokset ovat esimerkki kiertotalouden edistämisestä ja luonnonvarojen liiallisen käytön hillitsemisestä S-ryhmässä. Kaupparyhmä on myös mukana kansainvälisessä The New Plastics Economy Global Commitment -sitoumuksessa, jonka tavoitteena on vähentää turhan muovin käyttöä, kehittää uudelleenkäytettäviä pakkauksia ja tehostaa kierrätystä.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Vaahtoautot uuteen pussiin

Ahlgrens bilar -vaahtokarkit täyttävät 70 vuotta ja saavat syntymäpäivän kunniaksi uuden pakkauksen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.  
Bilar

Uusia työkaluja pakkausten ympäristövaikutusten luokitteluun

Antalis on kehittänyt Green Card ja Green Star SystemTM -työkalut, joiden tarkoitus on helpottaa asiakasta pakkausten ympäristövaikutusten vertailussa.
GREEN STAR SYSTEM_rgb_3

PackSummit Tampereella marraskuussa

PackSummit kerää pakkausalan toimijat saman katon alle 14.11.2023 Tampere-talossa. Tänä vuonna kokoonnutaan teemalla "Onko pakkauksesi vastuullinen vai viherpesty?"
PackSummit verkkosivujen materiaali

Metsä Groupin Kemin kartonki- ja biotuotetehtaat käyntiin

Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi – Kemin uusi biotuotetehdas ja kartonkitehtaan laajennus – on otettu käyttöön osastoittain suunnitelman mukaisesti keskiviikkona 20.9. Uuden biotuotetehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2023 lokakuun aikana.
metsä_kemi