
Konsulttiyritys Smithers on julkaissut raportin, jossa tarkastellaan maailmanlaajuisten fleksopainamisen markkinoiden kehitystä vuoteen 2031 saakka.
Raportti sisältää yksityiskohtaisia markkinatietoja, jotka on jaoteltu tuoteryhmittäin ja alueittain. Siinä analysoidaan myös fleksopainamisen kilpailukykyä suhteessa sekä analogisiin että digitaalisiin painotekniikoihin. Lisäksi raportissa käsitellään keskeisiä markkinatrendejä ja teknologista kehitystä, joiden odotetaan muokkaavan alaa seuraavien viiden vuoden aikana.
– Fleksopainaminen kasvattaa edelleen markkinaosuuttaan kilpailevien painomenetelmien kustannuksella, erityisesti syväpainon ja vähäisemmässä määrin rullaoffsetin. Digitaalinen painaminen valtaa alaa fleksopainamiselta etikettipainamisessa, mutta tämän segmentin ulkopuolella digitaalisen painamisen vaikutus fleksomarkkinoihin on edelleen vähäinen, sanoo raportin kirjoittaja Jon Harper Smith.
Keskeiset tiedot ja luvut
Fleksopainamisen maailmanlaajuisten markkinoiden arvoksi arvioidaan 260,1 miljardia dollaria vuonna 2026. Markkinoiden ennustetaan kasvavan keskimäärin 2,9 prosenttia vuodessa ja saavuttavan 299,6 miljardin dollarin arvon vuonna 2031. Samalla painovolyymien odotetaan kasvavan vuosittain 3,0 prosenttia.
Viimeisten viiden vuoden aikana kysyntä on kasvanut maltillisesti, vuosittaisen arvon kasvun ollessa 0,4 prosenttia. Samaan aikaan painovolyymi on pienentynyt prosentin vuodessa. Raportin mukaan kasvun odotetaan nyt jälleen kiihtyvän vuosina 2026–2031.
Kypsillä markkinoilla kasvu jatkuu edelleen maltillisena, kun taas kehittyvillä markkinoilla kehitys on huomattavasti vahvempaa. Kasvun keskeisiksi ajureiksi nostetaan erityisesti verkkokaupan laajeneminen ja elintason nousu kehittyvissä maissa.
Laaja tutkimus kartoittaa fleksopainamisen maailmanlaajaisia näkymiä vuoteen 2031 asti. Raportti sisältää yksityiskohtaisia markkinatietoja loppukäyttökohteittain ja maantieteellisten alueiden mukaan jaoteltuna. Lisäksi siinä arvioidaan fleksopainamisen tulevaa asemaa suhteessa kilpaileviin analogisiin ja digitaalisiin painomenetelmiin. Raporttiin sisältyy myös laadullinen analyysi keskeisistä markkina- ja teknologisista trendeistä ennustejakson aikana.



