Puusta maailmalle Kotkasta jo 150 vuotta

JULKAISTU: 16. marraskuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


MM Kotkamillsin tehdasalueella yhä toiminnassa olevan Hans Gutzeitin perustaman ”Norjan sahan” vihkiäisiä vietettiin tasan 150 vuotta sitten eli 16.11.1872. Saha oli tuolloin Suomen suurin ja nykyaikaisin.

90 à 100 hevosvoimainen höyrykone käyttää paitsi kahta tukinnostolaitetta, 6 saharaamia, kahta sirkkelisahaa, erittäin tarkoituksenmukaista tukinkatkaisusahaa sekä nerokkaasti rakennettua kimpisahaa…Ns. kimpisaha, jommoista aikaisemmin ei ole käytetty maassamme ja jonka muodostaa 3 katkaisu-, 2 halkaisu- ja 1 syrjäsaha, herättää erikoisesti kaikkien ammattimiesten ihailua…

Tämän sahan teho niin tavaton, että sen voi asettaa malliksi kaikille muille maamme sahalaitoksille, sillä toistaiseksi ei meillä ole ainoatakaan, joka voisi käyttää hyödyksensä kaikki jätteet niin kuin tämä. Niinpä esimerkiksi valaistaan saha öisin noin 150 kaasulampulla, joihin kaasu valmistetaan yksinomaan puujätteistä, samaan aikaan kun meidän muut sahamme vielä käyttävät lamppuja ja talikynttilöitä. Laikat ja pintalaudat, joiden poiskuljetuksesta sahat monin paikoin maksavat, jalostetaan täällä joko höyläämössä vuorilaudoiksi, listoiksi ym. tai, jos ne tähän eivät kelpaa, katkotaan ja halotaan ne kätevällä kimpisahalla sen kokoisiksi, joita tarvitaan pakkilaatikoita ja tavarapäällyksiä varten, joista ulkomailla kuuluu saatavan korkea hinta. Yhtä tarkkaan on kaikki muut osat laskettu, vaikka niiden kuvaaminen tässä kävisi liian laajaksi”, kirjoitti Helsingfors Dagblad 16.11.1872.

Vuosien varrella tehdasintegraatissa on tapahtunut paljon uudistuksia, on tehty innovaatioita, muutettu tuotantosuuntia, sopeuduttu markkinoiden kulloisiinkin tarpeisiin ja vaihdettu yrityksen nimeä omistajan mukaiseksi. Sahan ympärille on rakentunut sellutehdas, paperikoneet, jalostuslaitoksia ja erilaisia tuotantoa tukevia toimintoja. Vuonna 2016 painopaperikone sai tehdä tilaa modernille kartonkikoneelle, jolla valmistetaan innovatiivisia tuotteita erityisesti pakkausteollisuudelle.

Yhä vielä 150 vuoden jälkeenkin Hans Gutzeitin Suomenlahden rannalla aloittama tarina jatkuu. Tukkeja syötetään MM Kotkamillisillä sahan ruuaksi edelleen, ja lopputuotteita viedään maailmalle. Puun hyödyntäminen historian saatossa opitulla tavalla tehokkaasti tuotantoketjun eri vaiheissa on yhä tehtaan vastuullisuuden ydin. Sahalla puutavaran sahauksessa syntyvä sahanpuru hyödynnetään Absorbex-laminaattipaperin valmistuksessa. Sahauksen sivuvirtana syntyvä toinen jae, hake, käytetään ALASKA- ja ISLA -kartonkien raaka-aineena.

– Sahaus tai muu tuotanto ei voi toimia päivääkään ilman osaavaa henkilöstöä. Tehdas on antanut työtä jo useille sukupolville, ja tehtaan väki on kirjoittanut sen historiaa omalta osaltaan. Kotkalaisille ”Kutsetti” nykyisin ”Millssi” on tuttu. Olemmekin viettäneet sahamme 150-vuotisjuhlavuotta avointen ovien merkeissä keväällä yhdessä Kotkan asukkaiden kanssa ja elokuussa oman henkilökuntamme ja sidosryhmiemme kanssa juhlien. Tänään 16.11.2022, kun sahan vihkiäisistä tulee kuluneeksi 150 vuotta, juhlimme kakun ja kahvin merkeissä työn ääressä, puun muokkaaminen tulevaisuuden tuotteiksi seuraavatkin 150 vuotta tähtäimessämme, toteaa MM Kotkamillsin toimitusjohtaja Päivi Suutari.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)