Puukuiduille on kysyntää pakkauksissa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-02-22
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Puukuidut ovat pakkauksissa eniten käytetty materiaali, eikä niiden asema horju tulevaisuudessakaan uuden pakkaustutkimuksen mukaan. Joka kolmas pakkaus tehdään nyt pahvista tai kartongista. Myös pakkauspaperien kysyntä kasvaa.

Kiinteillä kuitupakkauksilla (aaltopahvi, taivekartonki ja nestekartonki) oli 35,7 % markkinoista vuonna 2016 Smithers Piran uuden tutkimuksen ”The Future of Global Packaging to 2022” mukaan. Joustopakkausten (muovi, paperi, kalvot) osuus oli 23,3 %, kiinteiden muovipakkausten 18,2 % ja metallin 12,2 %.

Tutkimus ennustaa pakkausten kysynnän kasvavan edelleen tasaisesti keskimäärin 2,9 % vuodessa 2020 asti. Markkinoiden arvo nousisi 980,4 miljardiin dollariin. Suurin kasvu tullaan näkemään Aasiassa.

Eniten kasvaa joustopakkausten kysyntä, mutta monet asiat vauhdittavat myös kiinteiden kuitupakkausten käyttöä. Yksi niistä on kehittyvä painotekniikka, joka mahdollistaa entistä helpomman varioinnin ja personoinnin.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi