Pohjoismaiden parhaat pakkaukset valittiin

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2021-08-31
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Pohjoismaisille pakkausvalmistajille on myönnetty yhteensä 14 palkintoa tämänvuotisessa ScanStar-pakkauskilpailussa. Suomalaiset pakkausratkaisut saivat viisi palkintoa. 

Kilpailun 32 osallistujaratkaisua edustivat laajasti pakkausalaa, mutta vaikka kilpailu on avoin kaikista materiaaleista valmistetuille pakkauksille, kaikki tämänvuotiseen kilpailuun osallistuneet pakkaukset oli valmistettu kuitupohjaisista materiaaleista. Kilpailun tuomaristo korostaa kuitenkin, että myös muilla materiaaleilla on tärkeä rooli pakkausmaailmassa ja kehottaa lasi-, metalli- ja muovipakkausten valmistajia, suunnittelijoita ja käyttäjiä osallistumaan tulevina vuosina kilpailuun.

Tuomaristo piti kilpailun tasoa korkeana – erityisesti kuljetuspakkausten joukossa oli monia innovaatioita, jotka parantavat sekä tuotteen suojausta että käyttäjäkokemusta. Lähes kaikissa kilpailuun osallistuneissa pakkauksissa nämä lähtökohdat yhdessä ympäristönäkökulmien kanssa ovat olleet suunnittelun lähtökohtina. Tuomaristo kehottaakin kaikkia kilpailuun osallistuneita – myös niitä, jotka tällä kertaa eivät yltäneet palkinnoille – olemaan ylpeitä kehittämistään pakkauksista.

Monissa kilpailutöissä pakkausten osallistumista kilpailuun perusteltiin erilaisilla ympäristöväittämillä. Tuomaristo olisi kuitenkin kaivannut väittämien tueksi faktapohjaisia perusteluja, esimerkiksi LCA-laskelmia. Ajan hengen mukaisesti monet kilpailutyöt olivat muovia korvaavia, mutta ammattilaiset tietävät, että aina materiaalin vaihtaminen ei vähennä ympäristökuormitusta.

Suomalaisista yrityksistä kilpailussa palkittiin DS Smith ja Metsä Board. Stora Enson suomalaisratkaisut saivat peräti kolme ScanStaria.

ScanStar on yhteispohjoismainen pakkausalan toimijoiden kilpailu, joka on järjestetty vuodesta 1969. Kilpailu on avoin kaikille Skandinaviassa suunnitelluille, valmistetuille tai käytettäville pakkauksille ja sen järjestämisvastuussa ovat vuorovuosina Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan pakkausalan toimialajärjestöt. Tänä vuonna kilpailun järjesti Svenska Förpackningsgillet.

Suomea tuomaristossa edusti Oona Casalegno LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutista. Muut tuomariston jäsenet olivat Lasse Lavrsen, Toms Gruppen (Tanska), Lars Windeman, Volvo Cars (Ruotsi) ja Ole Anton Bakke, Jotun A/S (Norja). Tuomariston puheenjohtajana toimi Mikael Gällstedt, Svenska Förpackningsgillet (Ruotsi) ja Søren Rahbek Østergaard (Tanska) toimi kilpailun tarkkailijana.

ScanStarilla pohjoismaisessa kilpailussa palkitut pakkausratkaisut saavat oikeuden osallistua pakkausalan maailmanmestaruuskilpailuna pidettyyn WorldStar-kilpailuun, jonka järjestäjä on World Packaging Organization WPO.

Ensimmäinen ScanStar Student -voittaja

Tänä vuonna järjestettiin myös opiskelijoille suunnattu ScanStar Student -kilpailu. Kisassa oli mukana 11 pohjoismaisten korkeakouluopiskelijoiden suunnittelemia pakkausinnovaatiota. Kilpailun taso oli korkea, joten tuomariston tehtävä ei ollut helppo. Voittajaksi ylsi LAB Lahden pakkaus- ja brändisuunnittelun opiskelija Marianne Aalto noutoruokapakkauksellaan.

Voittajapakkaukset ja tuomariston perustelut      

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko