Pikkupullojen palautusastetta saatiin nostettua kampanjan avulla

JULKAISTU: 28. huhtikuun 2020
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Altia lanseerasi keväällä 2019 vastuullisuuskampanjan, jonka tavoitteena oli lisätä kuluttajien ymmärrystä PET-muovipullojen ympäristövaikutuksista sekä parantaa taskumattikokoisten pullojen palautusastetta. Monikanavaisella kampanjalla saatiin nostettua pienten pullojen palautusastetta 8 prosentilla. Nyt kampanja toteutetaan uudestaan Alkoissa ja Altian digitaalisissa kanavissa.

Suomi on pullonpalautuksen kärkimaita: yli 90 % pantillisista pulloista ja tölkeistä palautetaan. Korkeasta palautusasteesta huolimatta miljoonia pulloja jää yhä palauttamatta ja erityisesti taskumattikokoisia muovisia viina- ja vodkapulloja jää viemättä kierrätykseen. Pienet muovipullot kulkevat helposti mukana tapahtumissa kodin ulkopuolella, mikä on yleisin syy sille, ettei pulloja tule vietyä palautusautomaattiin.

Pakkausten kierrätys on kuitenkin yksi merkittävä tapa vähentää tuotteiden hiilijalanjälkeä, jätteiden määrää ja luonnon kuormittumista. Esimerkiksi PET-muovipulloon pakatun Koskenkorva Vodkan kokonaishiilijalanjäljestä lähes neljäsosa tulee pakkauksesta. Materiaalina PET-muovi on kuitenkin helposti kierrätettävää ja sitä voidaan käyttää uudelleen lähes loputtomasti. Kierrätettävän PET-muovipullon hiilijalanjälki on myös yli 60 % pienempi kuin vastaavan lasisen pullon.

Parantaakseen pienten pullojen palautusastetta, Altia toteutti keväällä 2019 vastuullisuuskampanjan, jossa muistutettiin pullojen, hyllyjen, sosiaalisen median ja katumainoksien kautta pullojen kierrätyksestä. Altian pienten muovipullojen palautusaste nousi 8 %:lla.

Tänä keväänä Altia uusii kampanjan. Kierrätystarroilla varustetut pullot ovat jo alkaneet ilmestyä Alkojen hyllyille ja vappuviikolla kampanja näkyy sosiaalisen median kanavissa. Edellisen kampanjan tapaan viestinnällä tarjotaan tietoa PET-muovipullojen kierrätyksestä ja muistutetaan, että kaikki pullot kuuluvat palautusautomaattin ­– myös se pieninkin.

Koronatilanteen vuoksi on hyvä muistaa suojata itseään ja muita tartunnoilta myös pullonpalautusautomaatilla. Pulloja voi palauttaa suuremman määrän kerralla, jolloin palautuksesta ei aiheudu turhia käyntejä. Hanskojen ja käsidesin käyttö sekä turvavälin pitäminen muihin asiakkaisiin on suositeltavaa myös pullonpalautusautomaatilla ja kädet on hyvä pestä aina kauppareissun jälkeen.

 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)