Panttisovellus patteripakkauksille

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-11-15
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Paristo- ja akkuvalmistaja GP on aloittanut osana laajaa vastuullisuustyötään yhteistyön ruotsalaisen Bower-sovelluksen kanssa Pohjoismaiden akkuhiilijalanjäljen pienentämiseksi. Sovelluksen avulla kuluttajat voivat pantata tuotepakkauksensa ja ansaita rahaa kierrättämällä.

Paristo- ja akkuvalmistaja GP:n kumppanuus Bowerin kanssa antaa kuluttajille mahdollisuuden ansaita rahaa ja vaikuttaa samalla ympäristöön. Kun kuluttajat panttaavat pakkauksiaan, heitä kannustetaan myös kierrättämään käytetyt kertakäyttöakut. Yhteistyö Bowerin kanssa toteutetaan kaikissa Pohjoismaissa.

– Tuottajana meillä on velvollisuus ajatella kiertotaloutta kokonaisvaltaisesti, eikä vain tuotantovaiheessa, johon tietysti kuuluvat pakkauksemme ja käyttöiän lopputuotteet. Bowerin kautta toivomme kannustavamme kuluttajia kierrättämään pakkauksensa sekä samalla kertakäyttöparistonsa, kertoo GP Suomen paristoasiantuntija Liisa Veisto.

Liikeidea perustuu siihen, että kuluttaja voi kierrättää kaupasta ostamansa tuotteen kokonaisuudessaan. Bower-sovelluksessa käyttäjä skannaa tuotepakkauksen EAN-koodin, kun hän on jättämässä sen kierrätyspisteelle. Sen jälkeen käyttäjä voi kerätä pisteitä palauttamistaan paketeista tai nostaa rahat suoraan sovelluksesta. Kyseessä on yksinkertainen panttijärjestelmä tuotepakkauksille.

GP on jo pitkään vienyt toimintaansa kohti kestävää kehitystä ladattavien akkujensa avulla. Kertakäyttöparistojen kulutuksen vähentämiseksi GP julkaisi aiemmin tänä vuonna ReCyko-sarjan, joka sisältää ladattavia akkuja kuluttajien ja ammattilaisten käyttöön.

– Viime vuonna GP:stä tuli ensimmäinen akkuteollisuuden yhtiö, joka on saanut UL Zero Waste to Landfill Silver Validation (ZWTL) -sertifikaatin neljälle tuotantolaitokselle Kiinassa ja Malesiassa, Veisto kertoo.

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko