Pakkausten kierrätyksen maksut laskussa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-12-06
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Pakkausten tuottajavastuuseen perustuvat yritysten kierrätysmaksut alenevat tai pysyvät ennallaan puupakkauksia lukuun ottamatta. Rinki veloittaa maksuja pakkausmäärien mukaan 2018.

Ensi vuoden alusta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy ottaa käyttöön asiakasmaksun, joka korvaa aiemman Ringin vuosimaksu. Se on perustunut yrityksen liikevaihtoon, mutta asiakasmaksu perustuu yrityksen edellisvuoden pakkausmääriin.

”Valtaosalla yrityksiä maksu pienenee. Uusi käytäntö on myös aiempaa oikeudenmukaisempi, sillä yrityksellä voi olla paljon liiketoimintaa, joka ei kuulu pakkausten tuottajavastuun piiriin”, kertoo Ringin talouspäällikkö Sari Hedayet Rinki-lehdessä.

Pienemmillään uusi asiakasmaksu on 330 euroa vuodessa ja suurimmillaan 4 400 euroa. Kokonaisuutena pakkausten tuottajavastuun laskutus oli vuonna 2017 noin 21 miljoonaa euroa. Ensi vuonna se laskee arviolta 3,5 miljoonalla eurolla.

”Kuluttajapakkausten keräys on saatu hoidettua selvästi budjetoitua pienemmin kustannuksin. Järjestelmä toimii, laatu on hyvällä tasolla ja toiminta tehokasta”, sanoo Ringin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen.

Nousupainetta on ollut vain puupakkausten kierrätysmaksuissa, jotka nousevat jonkin verran. Lasipakkausten kustannuksia pidetään kurissa uuden yhteistyökumppanin kanssa. Vuoden alusta Rinki aloittaa yhteistyön hollantilaisen alan yrityksen Malthan kanssa.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt