Pakkauskoko herkkuhetken mukaan

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-04-28
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Taffelilla on tehty pitkäjänteisesti työtä sen eteen, että kuluttajille olisi tarjolla myös pienempiä pakkauskokoja maltillisempaan herkutteluun. Esimerkiksi kevään uutuustuote, LinsSipsit, lanseerattiin suoraan pienempään pussikokoon, ja nyt myös suosituimmat sipsimaut löytyvät uudesta Taffel Original Bag -pakkauksesta.

– Haluamme tarjota kuluttajille vaihtoehtoja pussikokoihin ja erilaisiin herkutteluhetkiin sopivia tuotteita. Erityisesti pienempiä pusseja on toivottu lisää valikoimiin suosituimpiin makuihin ja uutuuksiin. Uuteen Taffel Original Bag -sarjaan kuuluu kuusi Taffelin suosikkimakua, ja myös Furious-uutuutta löytyy pienemmässä pakkauskoossa, kertoo Taffelin markkinointipäällikkö Petra Väkelä.

Taffel on valmistanut suomalaisten rakastamia perunalastuja Ahvenanmaalla jo vuodesta 1969. Kotimainen työ näkyy jatkossa myös pakkauksissa, kun perunalastupusseihin lisätään Avainlippu-merkki. Sipsiteollisuus työllistää Suomessa oman tuotannon lisäksi myös paikallisia perunanviljelijöitä, sillä valtaosa ahvenanmaalaisesta perunasta käytetään Taffel-perunalastuihin.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko