Neste ja ILLIG esittelevät vastuullisempia ratkaisuja lämpömuovattujen muovipakkausten tuotantoon

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-02-28
PÄIVITETTY: 2023-03-16

Neste ja ILLIG ovat solmineet strategisen kumppanuuden, jonka tavoitteena on edistää entistä vastuullisempien ratkaisujen käyttöä lämpömuovattujen muovipakkausten tuotannossa kokeiluhankkeiden avulla. Todellisiin arvoketjuihin perustuvien pienemmän mittakaavan hankkeiden avulla pyritään osoittamaan, että uusiutuvia ja kierrätettyjä raaka-aineita voidaan käyttää sellaisenaan korvaamaan fossiilisia raaka-aineita myös vaativissa sovelluksissa.

Neste on uusiutuvien ja kierrätettyjen polymeeriraaka-aineiden ja ILLIG puolestaan lämpömuovausjärjestelmien valmistuksen asiantuntija, joten molempien osaamista tarvitaan käytännönläheisissä kokeiluhankkeissa. Yksittäisiin hankkeisiin kutsutaan mukaan myös muita kumppaneita. Kokeiluhankkeiden tarkoituksena on osoittaa, että vastuullisemmista raaka-aineista valmistettuja muoveja voidaan jatkojalostaa nykyiseen tuotantoinfrastruktuuriin perustuen samaan tapaan kuin puhtaasti fossiilisista raaka-aineista valmistettuja muoveja. Tuloksena syntyy laadultaan vastaavia ja ominaisuuksiltaan lainsäädännön vaatimukset täyttäviä tuotteita.

Keväällä 2022 hankekumppanit toteuttivat yhteistyössä LyondellBasellin ja Fernholzin kanssa esiselvityksen. Siinä tutkittiin uusiutuvaa alkuperää olevan Neste RE™ -raaka-aineen käyttöä osana arvoketjua, jossa tuotettiin polypropeenia, jonka uusiutuvan sisällön osuus oli mitattavissa radiohiiliajoituksella. Tutkimus osoitti, että uusiutuvan raaka-aineen jatkokäsittely arvoketjun eri vaiheissa (krakkaus, polymerointi, levyn pursutus ja lämpömuovaus) ei aiheuttanut poikkeamia fossiilisten raaka-aineiden käsittelyyn verrattuna. Neljä yritystä esittelivät yhteishankettaan Düsseldorfin K 2022 -messuilla ja järjestivät myös live-esittelyn lämpömuovauksesta.

Uuden yhteistyösopimuksen myötä ILLIG ja Neste aikovat toteuttaa samankaltaisia tutkimus- ja kokeiluhankkeita edistääkseen Neste RE -tuotteen kaltaisten uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä etenkin vaativissa sovelluksissa, kuten elintarvikekontaktiin soveltuvissa pakkauksissa, sekä teknisissä sovelluksissa, kuten kuluttajaelektroniikassa. Tutkimuksissa voidaan kokeilla valmistaa pakkauksia niin, että uusiutuvaa alkuperää olevan sisällön osuutta vaihdellaan ja sen osuus voidaan todentaa radiohiiliajoitusmenetelmällä. Lisäksi voidaan tarkastella kierrätetyistä raaka-aineista valmistettuja muovipakkauksia hyödyntäen Nesteen kemiallisen kierrätyksen osaamista muovien kierrätykseen perustuvien arvoketjujen luomisessa. Jotta koko arvoketjua voidaan tarkastella kokeiluhankkessa, yksittäisiin hankkeisiin kutsutaan mukaan myös muita kumppaneita. Tutkimushankkeissa käytettyjä prosesseja, tuotantolaitoksia ja koneita valvotaan ja analysoidaan tarkasti. Näin saadaan uutta tietoa tuotteiden laadusta ja ominaisuuksista sekä arvoketjun infrastruktuurin toiminnasta.

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista