Napakka pakkaus pitää piparkakut suojassa

JULKAISTU: 21. joulukuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun

Pipareissa pätee sama kuin monissa muissakin elintarvikkeissa eli samalla kun pakkaus luo brändiä ja hintamielikuvaa, sen on suoriuduttava perustehtävästään eli tuotteen suojaamisesta. Piparit ovat herkkiä tuotteita, eikä sakarastaan lohjennutta piparinpuolikasta tee enää mieli laittaa tarjolle. Särkyneitä pikkuleipiä löytyi testimme monestakin pakkauksesta.

Parhaiten pikkuleipäpakkaus tuntuu suojaavan silloin, kun pakkaus on niin täynnä, että tuotteet eivät pääse liikkumaan pakkauksen sisällä. Ilmaa ei siis keksipakkauksessakaan saisi olla. Aivan ohutkin muovipakkausmateriaali suojaa silloin, kun sisältö on ryhmitelty riveihin ja pakkaus on tiukka, vaikka toisaalta myös pikkuleivän paksuudella on osansa ehjänä pysymisessä. Ohuet piparit luonnollisesti rikkoutuvat herkemmin, joten tämä pitäisi ottaa huomioon pakkausta valittaessa.

Pakkauksella on tosiaan väliä. Koska kyseessä on aika tavanomainen tuote ostettavaksi joulun aikaan, ja jonka raaka-aineissa on vain vähän variaatioita, jää tuotteen brändäys ja hintamielikuvan luominen pakkauksen varaan. Testin muovisessa purkkipakkauksessa oli hyödynnetty runsasta painopinta-alaa antamalla koristeluvinkkejä, kun taas premium-hintaluokan tuote erottui värillään ja tilan käytöllään.

Lue koko juttu Pakkaus-lehdestä 8/2021 tai Pakkausyhdistyksen verkkosivuilta.


Muiden joulupuuhien ohella Pakkaus-lehden testiryhmä otti hoitaakseen rakennusprojektin, jonka tulokset näet alla tai Pakkausyhdistyksen YouTube-kanavalla. Videon myötä haluamme toivottaa kaikille Pakkaus-lehden ja Packnews.fi-uutissivuston lukijoille hyvää ja rauhallista joulua!

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Etiketit pois Actimel-pulloista

Ilman PET-muovista etikettiä HDPE:stä valmistetun pullon kierrätettävyys paranee.
Danone

Teollisen mittakaavan muovipakkausten kemiallinen kierrätys alkaa

Sumi ja Wastewise Group aloittavat yhteistyön pakkausmuovien kemiallisessa kierrätyksessä.
50148873-chemical-recycling-abstract-concept-vector-illustration

Fazer siirtää kaurajuomien valmistuksen Korialta Ruotsiin?

Fazer käynnistää muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa 93 työsuhteen päättymiseen Suomessa.    
fazer aito

Oddlygood ostaa Plantin

Oddlygoodista tulee Planti-tuotteiden ja -brändin omistaja. Samanaikaisesti Valio ostaa Plantin tuotannon Turussa.
oddlygood