Muoto-pakkauksia valmistavan tehtaan rakentamista selvitetään

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-10-20
PÄIVITETTY: 2023-11-08

Metsä Group tekee esiselvitystä ensimmäisen kaupallisen Muoto-pakkauksia valmistavan tehtaan rakentamisesta Rauman-tehdasalueelleen. Esiselvityksessä tutkitaan tehtaan teknistä toimivuutta ja taloudellista kannattavuutta.

Tehdas valmistaisi eri käyttötarkoituksiin räätälöityjä Muoto-kuitupakkauksia ihmisten arkeen. Kuitupakkaukset ovat puupohjainen vaihtoehto muoville ja alumiinille esimerkiksi ruoan pakkaamisessa. Muotoiltavuuden lisäksi kuitupakkausten etuja ovat keveys, vahvuus ja kierrätettävyys.

Muoto-tuotteita on kehitetty Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Springin ja Valmetin yhteisessä koetehtaassa Äänekoskella toukokuusta 2022 lähtien. Koetehtaassa on kehitetty rinnakkain kuitupakkauksia ja täysin uutta valmistusmenetelmää, jolla puukuiduista tehdään turvallisia pakkauksia raaka-ainetta, energiaa ja vettä säästäen.

Rauma osoittautui sijainniltaan erinomaiseksi Muoto-liiketoiminnan kannalta. Metsä Groupilla on alueella entuudestaan sellutehdas ja vuonna 2022 käynnistynyt saha. Alueella on myös osaavia ammattilaisia.

Esiselvityksen ohella Muoto-hankkeessa jatketaan tuotantomenetelmän kehittämistä Äänekoskella sijaitsevassa koetehtaassa, asiakaskiinnostuksen kartoittamista sekä kaupallisen vaiheen liiketoimintamallin kehittämistä.

Jatka lukemista

Uusi päällystämätön kartonki Holmen Iggesundilta

Invercote Touch on uusi päällystämätön kartonki Holmen Board & Paperilta. Se on suunniteltu vastaamaan kasvavaan kysyntään kestäviä ja visuaalisesti houkuttelevia pakkausmateriaaleja kohtaan, joiden tulee silti säilyttää hyvät paino-ominaisuutensa.
Igge-touchx

UPM sponsoroi Pentawardsia korostaakseen kestävää muotoilua

UPM laajentaa yhteistyötään kansainvälisen pakkaussuunnitteluyhteisön Pentawardsin kanssa ja ryhtyi sen yhdeksi pääsponsoreista.
pentawards

Uusi paperipakkaus korvaa laminoinnin

UPM Specialty Papers ja Fazer ovat yhteistyössä kehittäneet uudenlaisen pakkauksen Fazerin Kaurainen Riisipiirakoille. Perinteinen muovilaminoitu pakkauspaperi on korvattu edistyksellisellä paperisella ratkaisulla. Uusi pakkaus on tiedotteen mukaan paremmin kierrätettävä, eikä sen erityisominaisuuksista ole tingitty.
fazerx

Stora Ensolta uusi vuokapakkaus

Stora Enso esitteli PacTec-messuilla uuden vastuullisen elintarvikkeiden aaltopahvipakkauksen. Ondarove on kuitupohjainen ja helposti kierrätettävä vuokapakkaus, joka säästää materiaalia ja vähentää muovin käyttöä. Siihen voidaan painaa sekä sisä- että ulkopintaan.
stora ensoc

Uusimmat uutiset

Brittiläisten päivittäistavarakauppojen pakkauspomot haluavat luopua muovista, mutta se ei ole helppoa

Aquapak-pakkausyrityksen uuteen tutkimukseen otti osaa sata brittiläisen päivittäistavarakaupan pakkausvastaavaa. Heistä enemmistö (92 prosenttia) suunnittelee luopuvansa kokonaan muovin käytöstä kuluttajapakkauksissaan.
Aquapak

Muuttaako uusi nestekartonkipakkaus markkinat?

Pakkausalan lehdistöä kokoontui 15. toukokuuta Amsterdamiin ottamaan osaa täysin uuden pakkausratkaisun lanseeraukseen. Tilaisuuden järjesti Zotefoams, joka väittää olevansa ”gamechanger”. Pitäisikö suurten nestekartonkipakkausten valmistajien tuntea olonsa uhatuksi?
rezorce

Uusi päällystämätön kartonki Holmen Iggesundilta

Invercote Touch on uusi päällystämätön kartonki Holmen Board & Paperilta. Se on suunniteltu vastaamaan kasvavaan kysyntään kestäviä ja visuaalisesti houkuttelevia pakkausmateriaaleja kohtaan, joiden tulee silti säilyttää hyvät paino-ominaisuutensa.
Igge-touchx

Biomuovilla on oleellisesti pienemmät CO2-päästöt verrattuna perinteiseen muoviin

Iso-Britanniassa, Kiinassa ja Sveitsissä olevat tutkijat ovat osoittaneet, että kun fossiilinen muovi korvataan biohajoavalla biomuovilla, syntyy merkittävästi vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Näin kirjoittaa Nordisk Bioplast-yhdistys omilla verkkosivuillaan.
Global warming concept