Meiran mausteille uusi raikas ulkoasu

JULKAISTU: 2016-09-07
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Meiran mausteet ovat saaneet yhtiön mukaan uuden ja raikkaan ulkoasun, jolla tavoitellaan näkyvyyttä kaupan hyllyssä ja myös omassa maustekaapissa.

Meiran mausteiden ulkoasu on hyvä esimerkki yksinkertaistamisen trendistä, joka näkyy monissa tuotteissa. Pakkauksen näkyvimmästä osasta pyritään tekemään mahdollisimman selkeä ja iskevä.

Pakkausuudistuksen tavoitteena on ollut, että jokainen mauste löytyy yhdellä vilkaisulla niin kaupan hyllystä kuin omasta maustekaapista.Uudet maustepakkaukset on suunnitellut Remes&Packart Oy.

Meira on kuivien mausteiden markkinajohtaja Suomessa. Yhtiön valikoimasta löytyy yli 200 maustetta ja mausteseosta. Tuotteet on kehitetty, valmistettu tai pakattu laadukkaista raaka-aineista Helsingin Vallilassa.
 

 

 

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021

Uusimmat uutiset

PREM ja Merkopaino yhdistyvät

PREM (Suomenselän Laminointi Oy) on ostanut Merkopaino Oy:n osake-enemmistön.
prem_pieni

Pakkausinnovaatiot puhuttivat Slushissa

Huhtamäki toi yhdessä teollisuusteknologia-alan pääomasijoitusyhtiö Emerald Venturesin kanssa yhteen pakkausalan, kasvuyritykset, alan asiantuntijat sekä sijoittajat järjestämällä yhteisen työpajan Slushissa.
IMG_6711

Kreppipaperikiriste lavan ympärille

Antalis on lanseerannut paperikiristeen. Paperikuidusta valmistettu Master’in- tuote on monomateriaalia, joten se on lajiteltavissa kartonkikeräykseen.
antalis

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan, mutta vasta kevättalvella selviää, minkälainen pakkaus- ja pakkausjäteasetus Euroopan Unioniin saatiin.
Pääkirjoitus