Maitomaa mukana ilmastotyössä

JULKAISTU: 2. helmikuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Osuuskunta Maitomaa on mukana Pohjois-Savon ELY-keskuksen koordinoimassa Hiilineutraali Pohjois-Savo -työssä, joka rakentaa paikallista verkostoa kestävän ja vähähiilisen talouden tueksi. Verkostoon kuuluu muun muassa Kuopion kaupunki, Savon koulutuskuntayhtymä ja Ilmatieteen laitos.

Ympäristöasiat ja vastuullisuus ovat nousseet yli satavuotiaan meijerin toiminnassa yhä tärkeämpään rooliin. Toimitusjohtaja Markku Iivonen näkee hankkeeseen osallistumisen mahdollisuutena kehittää ilmaston kannalta parempia ratkaisuja yhdessä muiden toimijoiden kanssa ja panostaa Maitomaan vastuullisuuteen edelleen.

Viime vuonna Maitomaa käynnisti laskennan maitoketjunsa hiilipäästöistä. Siinä selvitetään syntyvät päästöt tiloilta maitotölkkeihin asti ja määritetään jokaiselle tilalle oma hiilijalanjälki. Laskennassa hyväksi todetut käytänteet jaetaan kaikkien tuottajien tietoon. Myös Itä-Suomessa muuta maata yleisempien kivennäismaiden vaikutuksia maidontuotannon hiilipäästöihin tutkitaan ja verrataan turvemaiden vastaaviin vaikutuksiin.

Toimitusjohtajan mukaan Maitomaan tekemistä ohjaa pyrkimys katsoa tulevaan ja viedä kehitystä oikeaan suuntaan. Maidontuotannossa se tarkoittaa mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen tavoittelemista sekä luonnon monimuotoisuuden tukemista. Siksi kestävämpiä ratkaisuja haetaan aktiivisesti tuotantoketjun eri vaiheisiin.

– Logistiikkaan ja pakkauksiin puntaroimme alati uusia ilmastoystävällisempiä ratkaisuja, ja meijerimme hävikkiä olemme vähentäneet arvoketjuanalyysin opeilla. Uskomme vahvasti, että omaan toimintaamme vaikuttamalla saamme aikaan enemmän kuin ulkopuolisella kompensoinnilla. Keskitymme päästöjen vähentämiseen ja otamme pieniä askelia ison asian eteen, Markku Iivonen kuvaa.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Vaahtoautot uuteen pussiin

Ahlgrens bilar -vaahtokarkit täyttävät 70 vuotta ja saavat syntymäpäivän kunniaksi uuden pakkauksen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.  
Bilar

Uusia työkaluja pakkausten ympäristövaikutusten luokitteluun

Antalis on kehittänyt Green Card ja Green Star SystemTM -työkalut, joiden tarkoitus on helpottaa asiakasta pakkausten ympäristövaikutusten vertailussa.
GREEN STAR SYSTEM_rgb_3

PackSummit Tampereella marraskuussa

PackSummit kerää pakkausalan toimijat saman katon alle 14.11.2023 Tampere-talossa. Tänä vuonna kokoonnutaan teemalla "Onko pakkauksesi vastuullinen vai viherpesty?"
PackSummit verkkosivujen materiaali

Metsä Groupin Kemin kartonki- ja biotuotetehtaat käyntiin

Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi – Kemin uusi biotuotetehdas ja kartonkitehtaan laajennus – on otettu käyttöön osastoittain suunnitelman mukaisesti keskiviikkona 20.9. Uuden biotuotetehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2023 lokakuun aikana.
metsä_kemi