Maidosta ja maltaista suomalainen milk stout

JULKAISTU: 2019-02-20
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Kuusamon Juusto on ensimmäinen meijeri Suomessa, joka on vahvasti mukana oluen valmistuksessa. Yhteistyössä Taiwalkosken Panimon kanssa syntyi milk stout -tyyppinen olut.

Tiedotteen mukaan vastaavaa meijerin ja panimon yhteistyömallia ei maailmalta löytyne tässä laajuudessa. Yhteistyö näkyy vahvasti myös uuden oluen etiketissä.

Juustojen valmistusprosessissa syntyy sivutuotteena juustoheraa, jonka Kuusamon Juusto jatkojalostaa omassa jauhetuotannossaan proteiinijauheeksi ja laktoosiksi. Kuusamon Juusto etsii jatkuvasti uusia innovaatioita laktoosin käytölle. Syksyllä 2018 meijeri aloitti yhteistyön Taiwalkosken Panimon kanssa.

”Olemme tietojemme mukaan ensimmäinen meijeri, joka on näin vahvasti mukana oluen valmistuksessa. Yhteistyön tiiviyttä kuvaa, että logomme on näkyvästi pulloissa. Uutuustuotteesta emme odota koko kansan uutta saunajuomaa. Sen sijaan meille on tärkeää, että raaka-aineet käytetään mahdollisimman pitkälle, jotta mitään ei menisi hukkaan”, kertoo Kuusamon Juuston markkinointi- ja viestintäpäällikkö Laura Tonteri.

Laktoosia käytetään sokerina milk stoutin valmistuksessa maailmalla, mutta Suomessa se on harvinaista.

 

 

 

Jatka lukemista

Ruotsi ottaa käyttöön muovipussiveron

Ruotsin valtiopäivät on hyväksynyt muovipussiveron käyttöönoton. Se tulee voimaan toukokuun alusta ja koskee sekä muovikasseja että kaupan ohuita muovipusseja. Vero ei koske kasseja, jotka on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.
plast-skatt-utvald

UPM investoi uuden sukupolven biokemikaaleihin

UPM käynnistää merkittävän kasvuhankkeen biokemikaaleissa ja investoi biojalostamoon Leunassa, Saksassa. Biojalostamo tuottaa sataprosenttisesti puupohjaisia biokemikaaleja, jotka mahdollistavat siirtymän fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajalähtöisissä lopputuotteissa, kuten pakkauksissa.
upm-biokemikaalit-rakeet

Uusi merkintäväri steriloituihin pakkauksiin

Merkintäjärjestelmiä valmistava Linx Printing Technologies on kehittänyt uuden mustesuihkuvärin, jolla voidaan merkitä ruokapakkauksia ennen niin sterilointia. Väri kestää hyvin kuumuutta ja kosteutta.
linx-ink-utvald

Luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille

Better with Less – Design Challenge -pakkaussuunnittelukilpailun kymmenen finalistityötä esittelevät luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille. Tarve löytää vaihtoehtoja on ilmeinen, sanoo kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ilkka Harju. Työt ovat nyt nähtävillä ja suosikkiaan voi äänestää verkossa.
better-kilpailu-liituaski

Uusimmat uutiset

PREM ja Merkopaino yhdistyvät

PREM (Suomenselän Laminointi Oy) on ostanut Merkopaino Oy:n osake-enemmistön.
prem_pieni

Pakkausinnovaatiot puhuttivat Slushissa

Huhtamäki toi yhdessä teollisuusteknologia-alan pääomasijoitusyhtiö Emerald Venturesin kanssa yhteen pakkausalan, kasvuyritykset, alan asiantuntijat sekä sijoittajat järjestämällä yhteisen työpajan Slushissa.
IMG_6711

Kreppipaperikiriste lavan ympärille

Antalis on lanseerannut paperikiristeen. Paperikuidusta valmistettu Master’in- tuote on monomateriaalia, joten se on lajiteltavissa kartonkikeräykseen.
antalis

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan, mutta vasta kevättalvella selviää, minkälainen pakkaus- ja pakkausjäteasetus Euroopan Unioniin saatiin.
Pääkirjoitus