Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden vienti kasvoi

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-03-18
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden viennin arvo oli vuonna 2020 kaikkiaan yli 1,7 miljardia euroa. Viennin arvo on kasvanut vuosien 2015–2020 välisenä aikana huimasti, lähes neljännesmiljardilla (+16 %). Tuonnin arvo oli puolestaan noin 5,3 miljardia euroa. Siinäkin oli vuoteen 2015 verrattuna noin neljännesmiljardin kasvu (+5 %). Suhteellisesti viennin kasvu on ollut selvästi voimakkaampaa kuin tuonnin kasvu.

– Arvolla mitattuna viennin suurimmat tuoteryhmät olivat maito- ja meijerituotteet, elintarvikejalosteet sekä kala ja kalatuotteet. Tuontia dominoivat elintarvikejalosteet, juomat, makeiset sekä hedelmät ja marjat. Lihan tuonnissa on ollut havaittavissa selvä laskeva trendi jo useamman viime vuoden ajalta, kertoo Luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Irene Rosokivi.

Alkoholituotteiden kehittämiseen, brändäykseen ja vientiin on viime vuosina panostettu Suomessa ja se on näkynyt myös vientiluvuissa. Alkoholin vienti on noussut jo useana vuotena peräkkäin. Viime vuonna alkoholin viennin arvo kuitenkin putosi reilulla viidenneksellä. Tämä lienee ollut suurelta osin koronan vaikutusta. Vuoden 2020 aikana alkoholin vienti etenkin Viroon ja Puolaan väheni voimakkaasti, vienti tärkeimpään kauppakumppaniin Ruotsiin sen sijaan säilyi ennallaan.

Sekä viljan viennin arvo että määrä ovat lähes kaksinkertaisia vuoteen 2018 verrattuna. Viennin kasvun mahdollisti viljasadon palautuminen vuonna 2019 muutaman heikon satovuoden jälkeen. Vuonna 2020 viljaa vietiin 0,74 miljardia kiloa, arvoltaan 0,14 miljardia euroa. Eniten viljaa vietiin Saksaan, Alankomaihin ja Marokkoon.

– Suhteellisesti eniten viljan vienti vilkastui Marokkoon, Espanjaan ja Etelä-Afrikkaan, joihin vietiin tuplasti enemmän viljaa kuin edellisvuonna. Toisaalta taas viljan vienti Ruotsiin ja Iso-Britanniaan lähes puolittui, Rosokivi jatkaa.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Stora Enso avaa kuidun kuivamuovauksen tuotantoyksikön Ruotsiin

Stora Enso, jolla on lisenssisopimus Pulpacin kanssa, on päättänyt avata kuidun kuivamuovauksen tuotantoyksikön. Se sijaitsee Skenessä Länsi-Götanmaalla.
Pulpac-stor-ex

Gaia Biomaterials tuottaa miljoonien pillien materiaalit USA:ssa

Amerikkalaisyritys Evanesce aloittaa piakkoin ensimmäisten 7,5 miljoonan pillin valmistuksen ruotsalaisesta Biodolomer-materiaalista. Se on liitu- eli kalsiumkarbonaattipohjainen muovin korvike, jota valmistaa Gaia Biomaterials Helsingborissa.
Irish Coffee

Pohjoismaiden biomuoviyhdistys lobbaa EU:ssa

Pohjoismaiden biomuoviyhdistys on avannut uuden oven EU:ssa järjestettyään tapaamisen Pär Holmgrenin ja Jessica Roswallin kanssa Brysselissä.
bioplast

Stora Enso valmistautuu myymään metsiään Ruotsissa

Stora Enso valmistautuu myymään noin 12 prosenttia 1,4 milj. hehtaarin metsäomaisuudestaan Ruotsissa. Asia käy ilmi sen lyhytsanaisesta tiedotteesta.
andrew-charney-3tW2GR0KAd8-unsplash