Luomulastenruokia valmistetaan nyt Suomessa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-06-12
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Luomulastenruuan kysyntä kasvaa Suomessa. Nestlén Turun lastenruokatehdas tuo markkinoille ensimmäiset Suomessa valmistetut luomulastenruuat lasipurkissa.

Kesäkuussa kauppoihin saapuu 6 erilaista Nestlé Bona-luomutuotetta: 3 ateriaa ja 3 välipalaa.

”Kuluttajat ovat toivoneet meiltä jo pitkään luomulastenruokia ja haluamme aina vastata kuluttajien toiveisiin. Suunnittelussa aikaa on kulunut siihen, että löysimme vaatimustemme mukaiset, luomulaatuisen raaka-aineen toimittajat. Luomun tuotanto Suomessa ja maailmalla on paikoin vielä aika pientä, ja lastenruoan raaka-aineessa vaatimukset ovat todella tiukkoja”, sanoo Turun lastenruokatehtaan johtaja Sari Miettinen-Rantala.

Suomen Nestlén lastenruokatehdas Turussa on Suomen ainoa, lastenruokaa lasipurkeissa tekevä tehdas. Suomessa lastenruokatehtaan tuotteita markkinoidaan Piltti- ja Nestlé Bona -brändien alla. Tänä vuonna tehdas juhlistaa jo 65-vuotista taivaltaan. Tehtaan tuotannosta 60 prosenttiin menee Suomen markkinoille ja 40 prosenttia vientiin, esimerkiksi Pohjoismaihin ja Venäjälle. Tehtaalla uskotaan viennin selvään kasvuun, koska mm. uusi vientikohde on ensi vuoden alusta Sveitsi.

Tehdas työllistää noin 150 ihmistä. Tuotteiden valmistuksessa käytetään kotimaisia raaka-aineita aina kun mahdollista. Lastenruokien raaka-aineet ovat huippulaadukkaita ja puhtaita. Ennen kuin raaka-aineet pääsevät tuotantoon, ne on tutkittu moneen kertaan.

Nestléllä on Suomessa noin 10 sopimusviljelijää. Heidän peltojensa viljelyolosuhteiden ja -menetelmien pitää täyttää lastenruokien tiukat viljelyvaatimukset. Esimerkiksi maaperän nitraattiriskin ja pellon raskasmetallipitoisuuksien tulee olla alhaiset.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt