Kuituosaaminen on Pohjolan rikkaus

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2020-11-12
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Huhtamäen tehtailla valmistetaan muun muassa elintarvikepakkauksia, kertakäyttöastioita sekä paperipillejä ja nyt, muuttuneessa maailmantilanteessa, myös kasvosuojaimia kuluttajakäyttöön. Panu Ala-Nikkolan vastuulla on Pohjoismaiden ja Baltian markkinoita palvelevan Fiber Foodservice Nordicin toiminta. Segmentin Suomen-tuotannon sydän, uusi Hämeenlinnan tehdas otettiin käyttöön viime vuonna, ja siellä valmistetaan kuitupohjaisia tuotteita, kuten kartonkilautasia, juomamukeja, jäätelöpakkauksia, pillejä ja salaattipakkauksia. Yhteensä Nordic-yksikkö työllistää noin 250 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa.

Luonnostaan huokoisena materiaalina kartonki tarvitsee aina jonkin pinnoitteen, jotta siitä voidaan tehdä kertakäyttöastioita. Huhtamäen kartonkiastioissa käytetään kolmea pinnoitevaihtoehtoa: perinteistä öljypohjaista ja kasvipohjaista polyeteenipinnoitetta sekä kompostoituvaa pinnoitetta.

Tiukentuva sääntely ja
kertakäyttömukien kohtalo
Pakkausalalla keskustelua herättävä Euroopan komission kiertotalouspaketti ja erityisesti SUP-direktiivi sen osana määrittelee tällä hetkellä pinnoitteet direktiivin vastaisiksi. Sen sijaan kuituun sidottu barrieeri ei sisältyisi direktiivin piiriin. Panu Ala-Nikkola aavistelee uudistuvan lainsäädännön johtavan kuluttajien tottumusten muuttumiseen.
– SUP-direktiivi voi johtaa siihen, että kertakäyttöastioissa siirrytään käyttämään hieman enemmän kuitua ja kuluttajan täytyy totutella siihen, että tuotteessa ei ole barrieeriominaisuutta. Tämä ei luonnollisesti voi kuitenkaan koskea niitä tuotteita, jotka ovat kosketuksissa nesteiden kanssa.

Kierrätyksestä tehoa tuotantoon
Muovin suojaavuus on todennettu, joten sitä on järkevää käyttää. Muovin määrä puolestaan on syytä mitoittaa ruokaturvallisuuden varmistamisen ja elintarvikehävikin välttämisen kannalta mahdollisimman pieneksi. Materiaalitehokkuuden suhteen avainasemassa on kierrättäminen.
– Väestö ja sitä kautta kulutus tulee kasvamaan tulevaisuudessa, joten kierrättäminen on ainoa kestävä ratkaisu – materiaalista riippumatta, Panu Ala-Nikkola summaa.

Kierrätysjärjestelmien kehittämiseen hän toivoo myös panostuksia. Huhtamäki kehittää jatkuvasti esimerkiksi joustomateriaaleistaan helpommin kierrätettäviä. Toimivien järjestelmien avulla materiaalit saataisiin hyödynnettyä uusiokäytössä aiempaa tehokkaammin.
– Yksi pohjoismainen menestystarina on juomapakkausten kierrättäminen. Jos olemme onnistuneet siinä, miksi emme onnistuisi myös muiden pakkausmateriaalien tehokkaassa uudelleenhyödyntämisessä?

Lue koko Pakkaus-lehden 7/2020 artikkeli täältä.

Uusimmat uutiset

Kohta on jälleen interpackin vuoro

Interpack-messut lähestyvät vauhdilla. Toukokuun 7.–13. päivänä Messe Düsseldorfin hallit täyttyvät ihmisistä, ja ovensa avaa tavalliseen tapaan loppuunmyyty messutapahtuma. Interpackin toimitusjohtaja Thomas Dohse kutsui hiljattain lehdistötilaisuuteen Kööpenhaminan ulkopuolelle esitelläkseen messujen faktoja. Tekoäly, innovatiiviset materiaalit, uudet toiminnot ja tulevaisuuden osaaminen ovat vain murto-osa siitä, mitä messuilla nähdään ja mistä siellä keskustellaan.
magnet
Kohta on jälleen interpackin vuoro

Absolut Tabascon pullo perustuu optiseen harhaan

Uuden Absolut Tabascon lanseeraus merkitsi pakkaussuunnittelun näkökulmasta tuttua haastetta: kuinka yhdistää kaksi maailmanlaajuisesti tunnistettavaa brändiä yhteen pakkaukseen ilman, että kummankaan identiteetti kärsii. Molempien visuaalinen ilme oli tarkasti määritelty.
Absolut_Tabasco_ROW_Glove_16-9_Clean-webx
Absolut Tabascon pullo perustuu optiseen harhaan

Linköpingin vastavihitty tehdas antaa pakkauksille uuden mahdollisuuden

Linköpingin kaupungin tekniset palvelut (Tekniska verken) on vihkinyt käyttöön uuden jälkilajittelulaitoksen sekajätteelle. Kyseessä on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista ja kehittyneimmistä laitoksista. Se lisää ratkaisevasti kapasiteettia kotitalouksien sekajätteestä talteen otettavien materiaalien käsittelyyn ja vahvistaa sekä Ruotsin mahdollisuuksia saavuttaa EU:n materiaalikierrätystavoitteet että siirtymää kohti entistä kiertotalouslähtöisempää taloutta.
Tekniska-verkenx
Linköpingin vastavihitty tehdas antaa pakkauksille uuden mahdollisuuden

Nestlén pakkaukset ovat linkki uuteen datastrategiaan

Nopeasti liikkuvien kulutustavaroiden sektorilla tuotteet ovat näkyvästi esillä kauppojen hyllyillä, mutta kuluttajat jäävät usein brändeille tuntemattomiksi. Nestlé pyrkii kaventamaan tätä rakenteellista etäisyyttä yhdistämällä fyysiset kosketuspisteet digitaaliseen vuorovaikutukseen. Yhteistyö dataplatformi Qualifion kanssa on tässä keskeisessä roolissa, ja painopiste on niin sanotuissa ”phygital”-sovelluksissa.
Nestle_Nescafe_Qualifio
Nestlén pakkaukset ovat linkki uuteen datastrategiaan

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat