Korona lisäsi kotimaisen ruoan myyntiä

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-02-09
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Tuotteiden alkuperä kiinnostaa yhä useampaa kuluttajaa, ja korona-aika on kasvattanut erityisesti kotimaisten elintarvikkeiden kysyntää. S-ruokakauppojen myyntidatasta selviää, että esimerkiksi kotimaisen kalan myynti kasvoi viime vuonna 20 % ja kotimaisen lihan 10 %. Myös S-ryhmän oman Kotimaista-tuotemerkin suosio on kasvussa.

S-ryhmän marketkaupan myyntijohtaja Antti Oksan mukaan kotimaisuus on monille yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein valintakriteeri ruokaostoksilla. Kuluttajille tuotteen kotimaisuus merkitsee esimerkiksi luotettavuutta ja hyvää laatua. Myös paikallisuus on merkittävä trendi, joka korostuu erityisesti leipomotuotteiden kaltaisissa tuoreissa elintarvikkeissa. S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) myydystä ruoasta noin 80 prosenttia on valmistettu Suomessa, ja 80 prosentin kotimaisuustavoite on kirjattu myös S-ryhmän tuoreeseen vastuullisuusohjelmaan.

Kotimaisuuden merkitys on kasvanut entisestään viime kevään jälkeen, kun koronatilanteen aiheuttama epävarmuus havahdutti monet ymmärtämään huoltovarmuuden ja kotimaisen ruoantuotannon turvaamisen tärkeyden. Tämä näkyy myös S-ryhmän ruokakauppojen viime vuoden myyntitilastoissa. Vuonna 2020 kotimaista alkuperää olevien tuotteiden myynti kasvoi liki kaikissa tuoteryhmissä edelliseen vuoteen verrattuna. Kaikkein eniten kasvoi tuoreen kotimaisen kalan myynti, jossa nousua oli peräti 20 % vuoteen 2019 verrattuna. Kovaa kasvua oli myös monien muiden tuoteryhmien kotimaisissa tuotteissa, kuten lihassa (10 %), hedelmissä ja vihanneksissa (10 %), kananmunissa (11 %) sekä pakasteissa (8 %).

Kotimaista-tuotesarja vastaa kasvavaan kysyntään helppoudella ja laadulla

Kotimaisuustrendiin vastaa myös S-ryhmän oma Kotimaista-tuotesarja, joka lanseerattiin jo vuonna 2014. Tuotesarjan tavoitteena on tehdä laadukkaiden kotimaisten tuotteiden valitsemisesta asiakkaille helppoa. Kaikki tuotteet tulevat suomalaisilta elintarviketoimittajilta ja niiden kriteerinä on kolminkertainen kotimaisuus: ne valmistetaan Suomessa, raaka-aineet ovat kotimaisia ja tuotteet myydään suomalaisten omistamassa kaupassa. Lisäksi tuotteet täyttävät Hyvää Suomesta- tai Sirkkalehti-merkkien kriteerit.

– Kotimaista-sarjasta löytyy tällä hetkellä lähes 500 tuotetta eri kategorioista. Viimeisimpiä lisäyksiä sarjaan ovat muun muassa tonnikalan kotimainen haastaja Leppäsavukala rypsiöljyssä, arkea helpottava Uunivalmis jauhelihamureke sekä keksihyllyn suosikkeihin lukeutuvat Sitruuna- ja Kaneliässät. Tänä keväänä Kotimaista-sarja vahvistuu esimerkiksi uusilla herkuttelujäätelöillä, kertoo omamerkkipäällikkö Tiina Ritari S-ryhmän marketkaupasta.

Viime vuonna Kotimaista-tuotteille tehtiin brändiuudistus ja tuotteet saivat uudet, näyttävät pakkaukset. Uudistettu Kotimaista-tuotemerkki oli kaikkein kovin nousija viime kesänä tehdyssä Taloustutkimus Oy:n ja Markkinointi & Mainonta -lehden Brändien arvostus 2020 -tutkimuksessa. Kotimaista nousi tutkimuksen sijalle 28, kun vuotta aiemmin sen sijoitus oli 106. Asiakkailta saatu palaute sarjasta on ollut erittäin positiivista, sillä heidän on helppo ymmärtää merkin olemassaolon tarkoitus ja viesti.

Uusimmat uutiset

Painomarkkinoiden ennustetaan kasvavan – mustesuihku vauhdittaa kehitystä

Vuonna 2025 globaalin painomarkkinan arvo oli 868 miljardia dollaria. Markkinan odotetaan kasvavan 2,2 prosentin vuotuisella kasvuvauhdilla vuoteen 2030 saakka, jolloin kokonaismarkkina-arvo olisi 969,7 miljardia dollaria, kertoo Smithersin uusi raportti.
FotoJet-2026-01-16T134005.134
Painomarkkinoiden ennustetaan kasvavan – mustesuihku vauhdittaa kehitystä

Tästä leivästä voi tulla pakkaus

Belgialainen TripleW on lanseerannut maailman ensimmäisen kaupallisen PLA-biomuovin, joka on valmistettu kokonaan elintarvikejätteestä. Hylättyjen elintarvikkeiden muunto korkean jalostusasteen biomuoviksi on globaali läpimurto kiertotaloudessa.
pla-matavfall-bread-toppx
Tästä leivästä voi tulla pakkaus

Teollisuusyritykset haluavat parantaa alumiinipakkausten kierrätystä

Useat toimialajärjestöt ovat käynnistäneet uuden eurooppalaisen liittouman parantaakseen pienten alumiinipakkausten kierrätystä ja puuttuakseen joidenkin pakkausmuotojen, kuten kahvikapseleiden ja foliokansien, alhaisiin kierrätysasteisiin.
robert-clark-bw8iOoOzjc0-unsplashx
Teollisuusyritykset haluavat parantaa alumiinipakkausten kierrätystä

Sekundääripakkausten maailmanmarkkinat kasvavat voimakkaasti

Sekundääri- ja suojapakkausten maailmanlaajuisen markkinan arvioidaan kasvavan 300,7 miljardiin Yhdysvaltain dollariin vuoteen 2030 mennessä. Kasvua vauhdittavat verkkokaupan kiihtyvä lisääntyminen ja yhä vahvempi keskittyminen kestävyyteen. Nämä käyvät ilmi tuoreesta Smithersin raportista, joka on laadittu yhteistyössä Packaging Innovations & Empack 2026 -tapahtuman kanssa Isossa-Britanniassa.
helen-shi-olOpCuDgWm0-unsplashx
Sekundääripakkausten maailmanmarkkinat kasvavat voimakkaasti

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat