Kinkkutempun tavoitteet kaksinkertaistuvat

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-11-18
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Suosittu kierrätystapahtuma Kinkkutemppu tulee taas. Nyt tavoitteena on tuplata edellisvuoden osallistujamäärä ja saada mukaan 300 000 kotitaloutta kierrättämään joulun paistinrasvat.

Tänä vuonna kampanja kasvaa entisestään kun keräyspaikkojen määrää on lisätty erityisesti kaupunkien keskusta-alueilla, ja niitä tuodaan myös Lapin hiihtokeskuksiin. Kierrätykseen kelpaavat kinkun paistinrasvan lisäksi myös esimerkiksi kalkkunan, kalan tai juuressipsien paistinrasvat.

Kotitaloudet pääsevät kokemaan kiertotalouden helppouden tänäkin vuonna pakkaamalla käytetyt paistinrasvat kartonkitölkkeihin ja tuomalla ne keräyspaikkoihin. Nesteen Porvoon jalostamolla rasva hyödynnetään uusiutuvan dieselin raaka-aineena.

Yhden kinkun paistinrasvalla voi ajaa henkilöautoa jopa kolme kilometriä. Yhteensä rasvaa kertyi viime jouluna huikeat 44 tonnia – tästä määrästä jalostettu polttoaine riittäisi 14 matkaan henkilöautolla maapallon ympäri.

“Viime vuosien Kinkkutemput ovat osoittaneet, että suomalaiset tahtovat ja osaavat kierrättää oikeaoppisesti, kunhan prosessi on selkeä. Tänä vuonna kierrätyspisteiden määrää on jälleen kasvatettu, joten uskomme saavamme 300 000 kotitaloutta mukaan edistämään kiertotaloutta kanssamme. Paistinrasvoista jalostamme Porvoossa Neste MY uusiutuvaa dieseliä, jonka kasvihuonekaasupäästöt ovat jopa 90 % alhaisemmat kuin perinteisen dieselin”, kertoo Nesteen teknologiajohtaja Lars Peter Lindfors.
 

 

 

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt