Keskon paperikassilla tuetaan lapsia ja nuoria

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-03-22
PÄIVITETTY: 2023-01-18


K-kaupoissa lanseerataan uusi Pirkka-paperikassi, jonka ostamalla voi tukea syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäyntiä ja harrastamista.

Pelastakaa Lapset ja K-ryhmä tekevät pitkäjänteistä yhteistyötä lasten ja nuorten hyväksi Suomessa. K-ruokakaupat ovat mukana tukemassa Eväitä Elämälle -ohjelmaa myös kaupoissa tapahtuvien pullonpalautusarpajaisten kautta.

Uutta Eväitä Elämälle – Pirkka-paperikassia myydään valituissa K-ruokakaupoissa joka puolella Suomea. Kassi maksaa 33 senttiä. Yhteistyökassia myydään noin vuoden ajan. Paperikassin ostosummasta menee 5 senttiä Eväitä Elämälle -ohjelmaan.

”Nyt lanseerattava paperikassi tukee K-ryhmän tavoitteita monella tapaa. K-ryhmä kiinnittää vastuullisuustyössä erityisesti huomiota lasten ja nuorten auttamiseen. Samalla haluamme olla mukana myös muovinjätteen vähentämisessä yhteiskunnassa. Haluamme tehdä paperikasseista yhä houkuttelevampia ostoskassivaihtoehtoja asiakkaillemme”, sanoo Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuuspäällikkö Timo Jäske.
 

 

 

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt

Uusimmat uutiset

Stora Enson megatehdas Oulussa käynnistyi – uusi linja on Euroopan nykyaikaisin

Puun kulutus kasvaa Stora Enson Oulun tehtaalla noin miljoona kuutiometriä vuodessa, kun uusi kuluttajapakkauskartonkilinja pääsee täyteen vauhtiin. Osa raaka-aineesta tulee Brasiliasta asti. Toimitukset asiakkaille alkavat viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.   
Oulu stora enso

Onko tämä Legon viherpesua?

Lego on parhaillaan korvaamassa pahvipakkaustensa sisällä olevat pienet palikoita sisältävät muovipussit paperisiin. Vaihto tehdään ympäristösyistä – mutta miten asia oikeastaan on? Hollannissa eräs ympäristöaktivisti testasi paperipusseja ja teki hämmästyttävän löydön.
Lego1x

Muoto-pakkauksien valmistajalle miljoona-avustus

Raumalle suunniteltu Muoto-tehdas sai 86,5 miljoonan rahoituksen, mutta Metsä Group ei vielä tiedä, toteutuuko hanke. Muoto on uusi kuitupohjainen pakkaussarja.  
Muoto

Kierrätettävä ja lämmöllä suljettava paperiuutuus Billerudilta

Billerud on kehittänyt kierrätettävän ja lämmöllä suljettavan paperin. Se on suunniteltu korvaamaan muovi pakkauksissa, joissa vaaditaan kierrätystä ja hyvää tiiviyttä.
Billerudx