Käytetty leivinpaperi ei kuulu sekajätteeseen

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2022-03-16
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Ympäristöministeriön vuoden 2020 selvityksen mukaan jopa 60 prosenttia biojätteestä päätyy sekajätteeseen. Tuttu tuote, jonka voi lajitella biojätteeseen tai viedä kotikompostiin, on keittiötuotteita valmistavan Fredmanin leivinpaperi. Sen pakkaukseen on painettu yhdeksän pakkausmerkkiä, joissa annetaan paljon tietoa tuotteen alkuperästä ja käyttömahdollisuuksista.

Leivinpaperi on monipuolisuutensa ansiosta yksi keittiön käytetyimpiä tuotteita, jonka käyttö on pandemian aikana vain lisääntynyt.

– Nopeasti ajateltuna leivinpaperi voi tuntua kierrätyksen näkökulmasta pieneltä asialta. Suomessa on kuitenkin 2,7 miljoonaa kotitaloutta, ja jos niistä jokaisessa käytetään kaksi leivinpaperiarkkia viikossa, se tekee jo 280 miljoonaa arkkia vuodessa, sanoo Fredmanin keittiömestari Ville Parkkinen.

Moni rutistaa leivinpaperin käytön jälkeen sekajäteastiaan. Näin ei kannata tehdä, sillä biohajoavaksi merkityt leivinpaperit voi hävittää biojätteen mukana. Kaikki leivinpaperit eivät kuitenkaan ole biohajoavia, joten oikea lajitteluastia kannattaa tarkistaa tuotteen pakkauksesta. Jos leivinpaperipakkauksessa on sataprosenttisesti biohajoavaa -maininta, leivinpaperin voi kierrättää käytön jälkeen biojätteeseen tai laittaa omaan kompostiin. Lisätietoja kierrätyksestä saa oman alueen lajitteluohjeista.

Jätteen määrää voi vähentää myös toisella tavalla. Leivinpaperin voi mainiosti käyttää uudelleen, jos se ei ole likaantunut ruoanvalmistuksessa. Toiseen kertaan käytettävä leivinpaperi ei ole herkkä syttymään tuleen, kunhan siihen ei ole jäänyt edellisestä käyttökerrasta ruoantähteitä tai rasvaa.

Perjantaina 18. maaliskuuta vietetään kansainvälistä kierrätyspäivää. Päivän avulla halutaan muistuttaa siitä, että jätteiden lajittelu säästää arvokkaita luonnonvaroja.

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko