Kaurajuomat uudenlaisiin tölkkeihin

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2021-03-15
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Fazerin kaurajuomien pakkaukset vaihtuivat, ja ne pakataan nyt kasvipohjaisiin Tetra Stelo Aseptic -pakkauksiin.

Vuonna 2020 julkaistu Tetra Pak Index -tutkimus osoitti, että koronaviruspandemia on saanut jo ennestään valveutuneet kuluttajat kiinnittämään huomiota ruokaturvallisuuteen ja ympäristön hyvinvointiin.

−Koronaviruksen sanelemilla rajoituksilla on ollut positiivinen vaikutus ympäristöön ja on tärkeää, että samaa kehitys jatkuu myös pandemian jälkeen. Me Tetra Pakilla haluamme toimia suunnannäyttäjänä koko pakkausteollisuudelle, ja siksi teemme jatkuvasti töitä tuotekehityksen parissa. Jotta tuote kiinnittäisi vastuullisen kuluttajan huomion, täytyy pakkausten olla paitsi turvallisia ja ympäristöystävällisiä, myös innovatiivisia, kertoo Tetra Pakin markkinointijohtaja Berit Hoffmann.

Pitkään huoneenlämmössä säilyvät tuotteet, kuten Fazer Aito -kaurajuomat, vaativat laminoidun pakkauksen säilyäkseen. Näiden tuotteiden pakkaus pystytään tällä hetkellä valmistamaan 87 prosenttisesti kasvipohjaisista materiaaleista. Tetra Pakin tavoitteena on, että muutaman vuoden päästä lähes täysin kasvipohjaiset Tetra Stelo Aseptic -pakkaukset voidaan valmistaa kokonaan kasvipohjaisista raaka-aineista menettämättä tuotteen huoneenlämmössä  säilymisen takaavia ominaisuuksia.

−Huoneenlämmössä säilyvillä tuotteilla on iso rooli ruokahävikin pienentämisessä. Yksi Tetra Pakin tavoitteista onkin ruokahävikin vähentäminen ja siksi pakkausten ominaisuudet ovat meille tärkeitä, jatkaa Hoffmann.

Fazer keskittyy tulevaisuuden kannalta kestäviin ruokaratkaisuihin. Yrityksen tavoitteena on puolittaa päästönsä vuoteen 2030 mennessä ja kasvipohjaisiin pakkauksiin investointi on yksi askel lähemmäs tavoitetta.

–   Kun aloimme valmistella Fazer Aito kaurajuomapakkausten uudistusta, meille oli tärkeää löytää pakkausratkaisu, joka tukee tuotteiden kasvipohjaista ideologiaa ja vetoaa kuluttajiin. Kuluttajien tarpeiden ja toiveiden huomioiminen on yksi tärkeimmistä tehtävistämme, kertoo Fazerin brändi- ja kategoriajohtaja Susanna Kallio.

Uudet Tetra Stelo Aseptic -pakkaukset ovat paitsi ympäristö- myös kuluttajaystävällisempiä: pyöristetyn muotoilun ansiosta pakkauksesta on helppo pitää kiinni ja kaataa. Uudet pakkaukset saatiin kauppoihin tammikuussa 2021.

 

Uusimmat uutiset

Patentti: Uudistettu harjakattoinen pakkaus

Packnews tekee tiivistä yhteistyötä brittiläisen The PackHubin kanssa, joka on pakkausinnovaatioiden ja patenttien keskus. Julkaisemme säännöllisesti patenttiuutuuksia eri puolilta maailmaa. Tässä on yksi esimerkki.
Takas
Patentti: Uudistettu harjakattoinen pakkaus

Jarkko Tuomisen työpaikanvaihto oli yksi uran vaikeimmista päätöksistä

Jarkko Tuominen aloitti vuoden 2026 alussa uudessa työssään Paptic Oy:n toimitusjohtajana. Se tarkoitti lähtöä Metsä Groupilta, mitä Tuominen kuvailee yhdeksi uransa vaikeimmista päätöksistä.
Jarkko Tuominen Paptic CEO
Jarkko Tuomisen työpaikanvaihto oli yksi uran vaikeimmista päätöksistä

Ehdotus PPWR:n yksinkertaistamisesta voi monimutkaistaa asioita

Vuoden 2025 alussa hyväksytty EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR) on joutunut piinaavaan tilanteeseen. Eurooppalainen ”tehokas yksinkertaistamispaketti” esiteltiin 10. joulukuuta, mutta jos se hyväksytään, keskeiset asetuksen tavoitteet heikentyisivät. Näin ainakin varoittaa 115 organisaation koalitio. Onko uusi paketti kuin Troijan hevonen?
PPWR-versimpeling-header
Ehdotus PPWR:n yksinkertaistamisesta voi monimutkaistaa asioita

EU lykkää EUDR-metsäkatoasetusta

EU-parlamentti päätti keskiviikkona siirtää  metsäkatoasetuksen (EUDR) soveltamista. Painotuotteet eivät pääsääntöisesti kuulu asetuksen piiriin, mutta esimerkiksi painetut pakkausmateriaalit ja etiketit kuuluvat.
Janx
EU lykkää EUDR-metsäkatoasetusta

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat