Neste avaa 3.6.2020 uudenlaisen automatisoidun Easy Deli -kaupan Helsingin keskustaan. Kaupassa hyödynnetään Nordic ID:n Suomessa kehittämää RFID-teknologiaa, joka skannaa asiakkaan kaikki ostokset kerralla, esimerkiksi suoraan ostoskassin tai laukun läpi. Kyseessä on Euroopan ensimmäinen vastaavaa itsepalveluratkaisua hyödyntävä vähittäiskauppa.
– Ostokäyttäytyminen on murroksessa. Haluamme olla kehitystyössä mukana ja tarjota uudenlaisia, nopeampia asiakaskokemuksia. Easy Delin tuotelukija on ensimmäinen lajissaan Suomessa, ja se on harppaus eteenpäin perinteisiin itsepalvelukassoihin verrattuna. Ostokokemus on huomattavasti aiempaa nopeampi ja helpompi. Lähimmät verrokit löytyvät Kiinasta, joista on saatu positiivista palautetta asioimisen vaivattomuudesta, kertoo Nesteen automatisoiduista palveluista vastaava Jukka Peltoniemi.
Easy Deli -kauppa sijaitsee Helsingin Ratakadulla polttoaine-aseman yhteydessä. Tarkoitus on avata kesän 2020 aikana myös toinen RFID-teknologiaa hyödyntävä Easy Deli pääkaupunkiseudulle, samoin Latvian Riikaan on tavoitteena avata useampi automatisoitu myymälä. Vuorokauden ympäri auki olevat itsepalvelukaupat täydentävät Nesteen palveluvalikoimaa perinteisten asemien rinnalla.
Lisätietoja: www.neste.fi/easydeli