Joulun laatikot ostetaan valmiina

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2020-12-02
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Saarioinen tutki suomalaisten erilaisia joulunviettotapoja ja tunnisti joukosta neljä pysyvämpää joulunviettäjätyyppiä. Suomalainen perinnejoulu elää vahvana vuodesta toiseen lähes 80 prosentilla, joka viides on avoin muutokselle. Jopa 82 prosenttia laatikkoruokia jouluna tarjoavista ostaa laatikot valmiina.

Saarioisten teettämän joulututkimuksen mukaan suomalaisten joulua kuvaa eniten perhekeskeisyys, herkullinen ruoka ja perinteisyys. Suomalaisia joulunviettäjätyyppejä erottaa asenne perinteitä kohtaan sekä tapa löytää tie joulutunnelmaan. Saarioinen tunnisti kuluttajatutkimuksestaan yhteensä neljä erilaista joulupersoonaa – rauhoittujat, suojelijat, rentoutujat ja uudistajat.

Suomalaisten yleisin joulutyyppi on perinteitä arvostava rauhoittuja

Enemmistö suomalaisista kuuluu joulutyypiltään rauhoittujiin. Rauhoittujille joulun ydin on pysähtymistä ja heistä valtaosalla on aiemmilta sukupolvilta periytyneitä traditioita. Rauhoittujat eivät ota joulun tekemisestä paineita ja tekevät siksi keskivertoa vähemmän jouluvalmisteluja. Perinteiset jouluruoat ovat tärkeitä, ja yli puolet rauhoittujista uskookin, ettei oma joulupöytä ole muuttumassa.

– Rauhoittujien joulukausi keskittyy joulunpyhiin, jolloin he viihtyvät mieluiten itsekseen tai vain lähimpien perheenjäsenien seurassa. Jouluruokaa syödään vasta pyhinä, ja heidän pöydässään korostuvat kinkku sekä peruna- ja porkkanalaatikko, Saarioisen kuluttajakokemuksen johtaja Tia Yrjölä kertoo.

Toiseksi eniten Suomesta löytyy joulun suojelijoita, jotka ovat todellisia joulumielen lähettiläitä. Jouluvalmistelut aloitetaan ajoissa, ja tunnelmaa rakennetaan aktiivisesti pitkin kautta. Suojelijoiden joulupöydät notkuvat niin perinteisiä jouluruokia kuin oman perheen jouluisia vakioherkkuja.

Yli viidennes suomalaisista on avoimia muutoksille joulunviettotavoissaan

Joulua saatetaan viettää niin perheen parissa kuin ravintolassa. Lähes kolmannes rentoutujista tuo joulupöytään uusia makumaailmoja. Vuonna 2019 joulupöydissä tarjoiltiinkin klassikoiden lisäksi uutuuksia, kuten bataattilaatikkoa. Uutta twistiä joulupöytään tuovat myös perinteisten laatikkojen tuunaus ja jouluruokien hävikin vähentäminen tuunaamalla.

Avoimempaa ääripäätä edustavat myös uudistajat, jotka kokeilevat erilaisia reseptejä ja uutuuksia. Uudistajat näkevät joulun loputtomana mahdollisuuksien keitaana ja yli neljännes heistä uskoo, että omasta joulupöydästä löytyy lähivuosina lisää kasvisvaihtoehtoja.

Joululaatikoita tarjoavista 82 % ostaa ne valmiina

Saarioisten äidit ovat valmistaneet joulupöydän antimia jo yli 60 vuoden ajan. Saarioinen on joulun valmisruokien markkinajohtaja sekä ylivoimaisesti vahvin joulun elintarvikebrändi suomalaisten kuluttajien mielissä. Ruoka on valtaosalle suomalaisista joulun kohokohta ja joulusesonki tekeekin vuosittain piikin Saarioisten laatikkoruokien kysyntään. Pelkästään joulukuussa suomalaisten rakastamia Saarioisten laatikoita myydään lähes kuusi miljoonaa rasiaa.

– Asenteet joulupöydän valmisruokavaihtoehtoja kohtaan muuttuvat yhä myönteisemmiksi. Vuonna 2019 toteuttamamme kyselyn mukaan jo 82 prosenttia laatikkoruokia jouluna tarjoavista ostaa laatikot valmiina. Uskomme, että laktoosittomien ja gluteenittomien tuotteiden lisääntyminen sekä eri kokoiset pakkaukset sekä ovat osaltaan vaikuttaneet valmiiden vaihtoehtojen kasvavaan vetovoimaan, Yrjölä kertoo.

 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Drupa alkaa pian – tässä on kuusi trendiä, joita kannattaa pitää silmällä

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen pääsemme jälleen Drupa-messuille ja näemme, mitä toimittajat uskovat meidän tarvitsevan. Tästä löydät kuusi trendiä, joita kannattaa seurata messuhalleissa.
drupa24_12x

Pakkausautomaatio säästää monella tavalla verkkokaupassa

Suomalainen logistiikkayhtiö Inex Partners Oy on tehnyt yhteistyötä SEE:n (aiemmin Sealed Air) kanssa kehittääkseen pakkausautomaatiota.
SEE-I-Pack

Metsä Boardin taivekartonkikone on nyt Euroopan suurin

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board vihki 11. huhtikuuta käyttöön uudistetun taivekartonkikoneen Ruotsin Husumissa.
Ribbon-has-been-cutx

Kp lanseerasi ensimmäisen sataprosenttisesti kierrätetyn muovisen elintarvikerasian

Klöckner Pentaplast (kp) ilmoittaa saavuttaneensa tärkeän virstanpylvään elintarvikepakkausteollisuudessa. Se esitteli ensimmäiset elintarvikerasiat, jotka on tehty pelkästään kierrätetystä PET:stä (rPET), joka on valmistettu pakkauksista.
KP-trayx