Jorma Rauhala Keskon toimitusjohtajaksi

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-12-19
PÄIVITETTY: 2023-12-20
Jorma Rauhala
Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Kesko-konsernin pääjohtajaksi Jorma Rauhalan 1. helmikuuta 2024 alkaen Mikko Helanderin jäädessä eläkkeelle. Rauhala toimii tällä hetkellä Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtajana ja pääjohtajan sijaisena.

Jorma Rauhala (KTM, s. 1965) on työskennellyt Kesko Oyj:n palveluksessa vuodesta 1992. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtajana hän on toiminut marraskuusta 2017 lähtien. Ennen tätä Rauhala toimi Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtajana ja Ruokakeskon toimitusjohtajana. Rauhala on myös toiminut Kespron toimitusjohtajana. Kesko Oyj:n konsernijohtoryhmässä Rauhala on ollut vuodesta 2013.

Kuten yhtiö 8.12.2023 pörssitiedotteella kertoi, ilmoitti Keskon nykyinen pääjohtaja Mikko Helander aikomuksestaan siirtyä eläkkeelle vuoden 2024 aikana.

Uusimmat uutiset

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

Jatka lukemista