Ilman pakkausta ei ole logistiikkaa

JULKAISTU: 20. toukokuun 2020
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Toimiva pakkaus on kustannustehokkaan kuljettamisen edellytys. Tavaroiden tuominen konteissa Kiinasta kuormittaa ympäristöä usein vähemmän kuin niin sanottu viimeinen maili. Yksittäisessä kaupassa on tarjolla kymmeniä tuhansia artikkeleita. Jos pakkaamista vähennettäisiin radikaalisti, valikoima tippuisi murto-osaan ja tuotteiden hinta nousisi merkittävästi.

Tuotteen suojaamisen ja logistiikan mahdollistamisen lisäksi pakkaukset täyttävät viranomaisvaatimukset eli kertovat muun muassa tunnistetiedot, valmistusaineet ja viimeisen käyttöpäivän. Tämän kaiken lisäksi pakkaukset rakentavat brändikuvaa.

– Kun maitopurkki on jääkaapissa, se on maitoa. Kun purkki on tyhjä, siitä tulee pakkaus, joka pitää viedä kierrätykseen. Me olemme kaikki pakkausasiantuntijoita, jokaisella ihmisellä on mielipide pakkauksista ja pakkaamisesta, Suomen Pakkausyhdistys ry:n toimitusjohtaja Antro Säilä sanoo.

Pakkaus pienentää hävikkiä
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal) mukaan 70 prosenttia kaikista pakkauksista on oltava uudelleen käytettäviä tai kierrätettäviä vuoden 2030 loppuun mennessä.

– Tavoitteena tulisi olla, että pakkaukset kierrätettäisiin sataprosenttisesti. Olisi parempi miettiä kokonaisympäristövaikutuksia eikä osaoptimoida, Säilä painottaa.

Yli 90 prosenttia ruuan ympäristövaikutuksista syntyy alkutuotannossa. Oikein valituilla pakkauksilla ja tehokkaalla logistiikalla pidetään huoli siitä, että ympäristöä ei kuormitettu turhaan.

– Elintarviketeollisuus käyttää yli puolet pakkauksista. Suomi onkin merkittävä pakkausalan kehittäjä, jossa kaksi tärkeintä materiaalia ovat puukuitu ja muovi. Kun innovatiiviset yritykset ovat yhdistäneet voimansa, olemme saaneet uusia kehityskohteita, materiaaleja ja pakkauskonsepteja, Antro Säilä kertoo.

Tuottajavastuu on toimiva työkalu kustannusten jakamiseksi valmistajien, maahantuojien ja jätehuollon välillä. Sen kehittämistä kannattaa jatkaa.

Juttu on julkaistu Mediaplanetin toimittamassa Tehokas toimitusketju -julkaisussa, joka ilmestyi 20.5.2020 ja jaettiin Kauppalehden liitteenä. Teksti: Kati Halonen

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)