Huhtamäeltä lahjoitus Mithi-joen puhdistukseen

JULKAISTU: 12. lokakuun 2020
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Elintarvikepakkaustoimittaja Huhtamäki lahjoittaa 600 000 euroa projektiin, jolla pyritään pysäyttämään muovijätteen päätyminen Intian valtamereen Mithi-joesta Mumbaissa. Projekti on yksi kolmesta hankkeesta, joita Huhtamäki rahoittaa osana 100-vuotisjuhlavuottaan.

Mithi-joen puhdistushanketta johtaa kansainvälinen yhteistyöverkosto, johon kuuluvat YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio UNTIL, Teknologian tutkimuskeskus VTT, suomalainen cleantech-startupyritys RiverRecycle sekä intialainen ympäristöliike Earth5R. Projektin tavoitteena on käyttää uutta teknologiaa muovijätteen keräämiseen joesta sekä kasvattaa tietoisuutta toimivasta jätteenkäsittelystä, jotta muutos saataisiin vauhtiin paikallisesti. Projektissa kehitetään myös tapoja nostaa jätteen arvoa tekemällä siitä esimerkiksi polttoainetta, kemikaaleja tai bioenergiaa.

YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorion kiertotalousjohtaja, professori Joseph Adelegan kertoo yhteistyökumppaneiden odottavan innolla puolitoistavuotisen projektin toteuttamista.

– Kerätty data tukee myös tulevia kiertotaloutta edistäviä tutkimuksia ja voi toimia lähtöpisteenä uusille, resursseja viisaasti hyödyntäville puhdistushankkeille, Adelegan lisää.

Huhtamäen toimitusjohtaja Charles Héaulmé toteaa, että yhtiö on sitoutunut suojelemaan ihmisiä, ruokaa ja maapalloa.

– Tuemme mielellämme paikallisia hankkeita yhdessä kumppanien kanssa, opimme näistä kokemuksista ja viemme systeemitason muutosta maailmanlaajuisesti eteenpäin kohti kiertotaloutta ja kestävää tulevaisuutta, Héaulmé kertoo.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)