Huhtamäelle menestystä Worldstar-kilpailussa

JULKAISTU: 19. tammikuun 2017
PÄIVITETTY: 16. helmikuun


Huhtamäen kolme uutta kuluttajapakkausta on palkittu arvostetussa Worldstar-kilpailussa. Pakkaukset ovat elintarvike- ja juomapakkauksia.

Huhtamäki tunnetaan kartongista valmistetuista tarjoilupakkauksista, mutta yhtiö on myös merkittävä globaali joustopakkausten tekijä. Palkitut pakkaukset liittyvät tähän toimintaan.

”Tyydyttävintä palkinnoissa on se, että ne heijastavat meidän vastauksiamme markkinoiden kysyntään. Niitä ovat premium-pakkaukset, hyllystä erottautuminen ja hukan vähentäminen. Samalla ne osoittavat laajan tarjoantamme elintarvikkeiden ja juomien pakkaamiseen”, sanoo johtaja Warren Shaw Flexible Packaging-yksiköstä.

Palkitut tuotteet olivat saksalaisen Refillyn kahvin täyttöpakkaus, intialaisen Tzingan energiajuoma ja intialaisen Horlicksin terveysjuoma.
 

 

 

Jatka lukemista

Päätyykö pakkaus hylkyyn vai kiertoon?

Lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen.
ia_ahl_etiketit

Valion maitotölkit pukeutuvat kevätkuoseihin

Viljele hyvää -maitotölkit ilmestyvät kauppoihin tästä viikosta alkaen ja ovat saatavilla heinä-elokuun vaihteeseen asti.
Valio 22032022

Suomalaisväriä Pro Carton Young Designers -kilpailussa

Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Senni Virransola pääsi ainoana suomalaisena jatkoon kansainvälisessä suunnittelukilpailussa.
Pro Carton 12082021

360 Services auttaa optimoimaan pakkausta

Metsä Boardin uusi palvelukokonaisuus tarjoaa asiakkaille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää pakkauksiaan.
MetsäBoard 26052021

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)