HKScan Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

JULKAISTU: 29. syyskuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


HKScan Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja Tero Hemmilä ovat sopineet yhteisesti, että Hemmilä jättää HKScanin toimitusjohtajan tehtävät. Tero Hemmilä on toiminut HKScanin toimitusjohtajana helmikuusta 2019 lähtien. Hän jättää tehtävänsä välittömästi. Hakuprosessi uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi on käynnistetty.

HKScanin hallitus on tänään nimittänyt väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Juha Ruoholan, joka on yhtiön johtoryhmän jäsen sekä toiminut Baltian liiketoimintayksiköstä, Puolan liiketoiminnasta sekä konsernin viennistä ja tuonnista vastaavana johtajana. Ruoholan siirtyessä väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Markus Kirsberg on tänään nimitetty konsernin johtoryhmään Baltian liiketoiminnasta vastaavaksi väliaikaiseksi johtajaksi.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)