Grillimakkarat puupohjaiseen muoviin

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2021-02-03
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Puupohjaisen pakkausmuovin käyttöönotto on HKScanille askel kohti koko ruokaketjun kattavaa hiilineutraaliutta, jonka yhtiö on asettanut tavoitteekseen Zero Carbon -ilmastosuunnitelmansa mukaisesti. Yhteistyökumppaneina HKScanilla ovat puupohjaisen muovin kehittäjä Woodly Oy sekä pakkauskalvon toimittaja Wipak.

– HKScan uudistaa pakkauksensa entistä vastuullisemmiksi. Tavoitteemme on, että viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä kaikki pakkaukset ovat kierrätettäviä. Pienennämme samalla pakkausten hiilijalanjälkeä 20 prosenttia ja vähennämme pakkausmuovin määrää 20 prosenttia vuodesta 2019, sanoo HKScanin Suomen kaupallinen johtaja Markus Gotthardt.

Korvatakseen fossiilisista raaka-aineista valmistettua muovia HKScan tekee yhteistyötä puuselluun perustuvan muovin kehittäneen suomalaisen Woodly Oy:n kanssa. Yhteistyön tuloksena HKScan ottaa ensimmäisenä ja yksinoikeudella lihatuotekategoriassa Suomessa käyttöön puupohjaista Woodly-muovia valittujen grillimakkaroiden pakkauksissa ensi kesänä. Hiilineutraalin Woodly-komponentin käytöllä valmiin pakkauskalvon hiilidioksidipäästöt vähenevät yli 50 prosenttia perinteisiin muovipakkauksiin verrattuna.

Woodly-puumuovia voidaan käyttää korvaamaan fossiilisista raaka-aineista valmistettuja muoveja. Puumuovista tehdyn pakkauskalvon valmistaa ja jalostaa HKScanin käyttöön kotimaiseen Wihuri-konserniin kuuluva Wipak. Woodly-pohjainen pakkausmateriaali lajitellaan muovina.

Muovin vähentäminen pakkauksissa ja siirtyminen uusiutuvista raaka-aineista valmistettuihin sekä aiempaa paremmin kierrätettäviin pakkausmateriaaleihin vastaa kuluttajien ruokateollisuudelle asettamiin odotuksiin. HKScan panostaa pakkausten suunnitteluun ja pakkausmateriaalien käytön optimointiin. Esimerkiksi jauhelihapakkaus on muutettu pussipakkaukseksi, joka vähentää muovin määrää 71 % perinteiseen rasiapakkaukseen verrattuna.

– Samalla kun kehitämme pakkauksia entistä ympäristöystävällisemmiksi, on muistettava, että pakkausten tärkein tehtävä on kuitenkin suojata elintarvikkeita ja vähentää ruokahävikkiä. Woodly -materiaali täyttää nämä vaatimukset, tähdentää Markus Gotthardt.

 

Uusimmat uutiset

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko