Grano investoi uuteen tehtaaseen

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-12-02
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Grano rakentaa Vantaan Koivuhakaan 15 000 neliön tehtaan ja keskittää sinne muun muassa pakkaus- ja etikettituotannon, offset- ja digipainamisen, suurkuvatuotannon, pakkaus- ja rakennesuunnittelun sekä logistiikan. Grano panostaa uuteen painotekniikkaan, painolevytuotantojärjestelmiin sekä tehokkaaseen, Suomessa ennennäkemättömään suurkuvatuotantoon.

Moni painoalan yritys on vienyt kustannuspaineissa tuotantoaan halvempiin maihin. Grano katsoo asiaa toisin ja näkee muutoksen mahdollisuutena investoida nimenomaan suomalaiseen työhön. Yhtiö aikoo investoida ensi vuonna kymmeniin uusiin työpaikkoihin Suomessa.

– Huippuammattilaisten monipuolista osaamista ei voi korvata laitteilla eikä halvemmalla työvoimalla. Me haluamme iskeä Kiina-ilmiötä vastaan ja panostaa työllistämiseen Suomessa. Toisaalta toimiminen Avainlippu-merkinnän alla velvoittaa meitä, mutta on samalla valtava mahdollisuus, sanoo Granon tuotantojohtaja Markus Jensen-Eriksen.

Vantaan tehtaassa yhdistyvät huipputason teknologia ja perinteinen käsityöläisyys. Valmistuessaan se on Pohjoismaiden ja Baltian monipuolisin painoalan osaamiskeskittymä, sillä missään muualla ei ole näin laajaa osaamista saman katon alla. Uusi tehdas on tarkoitus avata ensi vuonna.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Drupa alkaa pian – tässä on kuusi trendiä, joita kannattaa pitää silmällä

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen pääsemme jälleen Drupa-messuille ja näemme, mitä toimittajat uskovat meidän tarvitsevan. Tästä löydät kuusi trendiä, joita kannattaa seurata messuhalleissa.
drupa24_12x

Pakkausautomaatio säästää monella tavalla verkkokaupassa

Suomalainen logistiikkayhtiö Inex Partners Oy on tehnyt yhteistyötä SEE:n (aiemmin Sealed Air) kanssa kehittääkseen pakkausautomaatiota.
SEE-I-Pack

Metsä Boardin taivekartonkikone on nyt Euroopan suurin

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board vihki 11. huhtikuuta käyttöön uudistetun taivekartonkikoneen Ruotsin Husumissa.
Ribbon-has-been-cutx

Kp lanseerasi ensimmäisen sataprosenttisesti kierrätetyn muovisen elintarvikerasian

Klöckner Pentaplast (kp) ilmoittaa saavuttaneensa tärkeän virstanpylvään elintarvikepakkausteollisuudessa. Se esitteli ensimmäiset elintarvikerasiat, jotka on tehty pelkästään kierrätetystä PET:stä (rPET), joka on valmistettu pakkauksista.
KP-trayx