Famifarm vaihtoi muoviruukut paperisiin

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2022-01-25
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Järvikylän salaattien ja yrttien taustalla toimiva Famifarm Oy on vaihtanut käyttämänsä kasvatusruukut paperisiin. Muutos vähentää 80 000 kg jätettä vuodessa ja sillä on suuri merkitys tuotteiden hiilijalanjälkeen. Famifarmilla tehdään säännöllisesti vastuullisuusraportointia ja hiilijalanjälkilaskentaa, joiden pohjalle toiminnan kehittäminen on helppo rakentaa.

Järvikylän salaatit ja yrtit olivat ensimmäisiä salaattituotteita, joiden myynti aloitettiin ruukuissa jo 1980-luvulla. Ruukkukasvatus mahdollisti kuluttajalle salaatit ja yrtit tuoreina ympäri vuoden. Perinteisesti ruukut ovat olleet muovia, mutta useiden vuosien kehitystyön tuloksena Famifarm lanseerasi tuotteisiinsa 2019 biohajoavat ruukut, joilla muovijätteen määrää saatiin vähennettyä. Näin ollen myös lajittelu helpottui, kun turvemultaa ja ruukkua ei tarvinnut irrottaa toisistaan ja lajitella erikseen.

Pitkäjänteistä kehitystyötä kuitenkin jatkettiin ja sen myötä löydettiin ihanteellinen ratkaisu; täysin biopohjaiset paperiset ruukut, jotka otettiin käyttöön asteittain koko valikoimaan 2021 aikana.

– Uusi ruukku vaati mittavan investoinnin uuteen kylvökoneeseen ja -linjastoon. Näiden muutosten myötä tuotantoketjun toimivuuden varmistaminen on ollut aikaa ja kekseliäisyyttä vaativaa työtä. Muutos on ollut meille yrityksenä suuri. Olemme kuitenkin kaikki sitoutuneet tähän työhön, ja projekti saatiin läpi onnistuneesti, toteaa Famifarmin toimitusjohtaja Caroline Grotenfelt-Fyhr.

Yrttien ja salaattien matka siemenestä valmiiksi tuotteeksi on monivaiheinen, ja siksi paperiruukun toimivuutta on pitänyt testata tarkkaan eri kasvatusvaiheissa kylvöstä istutukseen ja kasvatuslinjalta pakkaamiseen. Koska kasvit ovat eläviä tuotteita ja erityisen herkkiä pienimmillekin muutoksille kasvatusolosuhteissa, on jokainen tuote testattu paperiruukun toimivuuden osalta erikseen.

Kotikäytössä paperiruukku on tuskin erotettavissa kasvuturpeen ympäriltä, koska tuotteen kasvaessa kasvatuslinjastolla paperiruukku osittain hajoaa jo ennen pakkaamista. Käytetty tuote lajitellaan kokonaisuudessaan biojätteeseen.

Faktaa paperiruukusta:

  • Ruukkupaperi koostuu selluloosasta ja tärkkelyksestä.
  • Tärkkelys koostuu soijapavusta, maissista tai sokeriruo’osta.
  • Paperissa ei ole käytetty fossiilisia raaka-aineita.
  • Paperiruukulla on teollisen kompostoituvuuden sertifikaatti ja tuote on sataprosenttisesti biopohjainen.
  • Paperi on siis täysin biohajoava ja kompostoituva.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Stora Enson megatehdas Oulussa käynnistyi – uusi linja on Euroopan nykyaikaisin

Puun kulutus kasvaa Stora Enson Oulun tehtaalla noin miljoona kuutiometriä vuodessa, kun uusi kuluttajapakkauskartonkilinja pääsee täyteen vauhtiin. Osa raaka-aineesta tulee Brasiliasta asti. Toimitukset asiakkaille alkavat viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.   
Oulu stora enso

Onko tämä Legon viherpesua?

Lego on parhaillaan korvaamassa pahvipakkaustensa sisällä olevat pienet palikoita sisältävät muovipussit paperisiin. Vaihto tehdään ympäristösyistä – mutta miten asia oikeastaan on? Hollannissa eräs ympäristöaktivisti testasi paperipusseja ja teki hämmästyttävän löydön.
Lego1x

Muoto-pakkauksien valmistajalle miljoona-avustus

Raumalle suunniteltu Muoto-tehdas sai 86,5 miljoonan rahoituksen, mutta Metsä Group ei vielä tiedä, toteutuuko hanke. Muoto on uusi kuitupohjainen pakkaussarja.  
Muoto

Kierrätettävä ja lämmöllä suljettava paperiuutuus Billerudilta

Billerud on kehittänyt kierrätettävän ja lämmöllä suljettavan paperin. Se on suunniteltu korvaamaan muovi pakkauksissa, joissa vaaditaan kierrätystä ja hyvää tiiviyttä.
Billerudx