Ensimmäinen suomalainen joutsenmerkitty juomapakkaus

JULKAISTU: 11. maaliskuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Ensimmäinen Joutsenmerkitty muovipullo ja ensimmäinen suomalainen Joutsenmerkitty nestepakkaus tulee Pohjanmaalta, raaka-aineet Suomen palautuspullojärjestelmästä.

Pramian kierrätysmuovista valmistetuille PET-pulloille on myönnetty Joutsenmerkki tunnustuksena vähäisestä ympäristökuormituksesta. Ensimmäisenä merkki tulee Pramian pullottaman Hilly Red -punaviinin takaetiketiin. Kyseessä on Pohjoismaiden ensimmäinen merkin ansainnut muovipullo.

– Olemme Pramiassa tehneet merkittäviä vastuullisuustekoja aiemminkin. Meidät on valittu maailman vastuullisimmaksi alkoholijuomatehtaaksi ja olemme myös Suomen ensimmäinen hiilipäästötön tuotantolaitos. Juomatehtaan tarvitsema sähkö saadaan omasta tuulivoimalastamme, yrittäjä Marko Mäkinen kertoo.

Pramia on ensimmäinen Joutsenmerkittyjen nestepakkausten valmistaja Suomessa. Merkki tulee löytymään lähes koko Pramian juomavalikoiman pulloista sitä mukaa kun juomia pakataan ja toimitetaan kauppoihin.

Pakkauksen merkitys tavallista suurempi

Useimmissa päivittäistavaroissa ja elintarvikkeissa pakkauksen osuus tuotteen ympäristökuormituksesta on suhteellisen pieni. Esimerkiksi viinin ja oluen hiilidioksidipäästöistä kuitenkin lähes puolet voi aiheutua pakkauksista.

Ympäristökuormitusta voidaan vähentää pakkausten materiaalivalinnoilla. Siksi Joutsenmerkki julkaisi nestepakkauksille omat kriteerinsä vuonna 2018.

Jos nestepakkauksen pääraaka-aine on muovi, Joutsenmerkin saadakseen sen on oltava vähintään 80 prosenttisesti kierrätysmateriaalia tai valmistettu uusiutuvista ja kestävästi tuotetuista raaka-aineista. Lisäksi on täytettävä useita muita vaatimuksia esimerkiksi tuotannossa käytettävien kemikaalien ja laadunvalvonnan osalta.

Kierrätysmuovia panttipulloista

Pramian Hilly Red -punaviini joutsenmerkityssä pakkauksessa.

Kurikan Ilvesjoella toimiva Pramia on tiettävästi maailman ainoa juomatehdas, joka tekee omat pullonsa alusta asti itse. Omien pullojen valmistus aloitettiin jo vuonna 2004 ja kierrätysmuoviin siirryttiin vuonna 2012, kun tytäryhtiö Pramia Plasticin kierrätysmuovitehdas avattiin Toholammille.

Yhdessä päivässä laitos käsittelee noin miljoona palautuspulloa. Raaka-aine on peräisin Suomen palautuspullojärjestelmästä.

– Aloitimme kierrätysmuovikokeilut jo yli kymmenen vuotta sitten, koska meitä kiinnosti alhaisempi hiilijalanjälki. Silloin moni ei vielä aavistanut, kuinka merkittävä asia on, jos pystyy pakkaamaan tuotteensa 100 prosenttisesti kierrätysmuovista tehtyyn pakkaukseen, jonka voi tyhjänä pantillisena pullona palauttaa edelleen uudelleenkierrätykseen, Marko Mäkinen kertoo.

Pramian valikoimissa on myös maailman ensimmäinen kuohuviinille soveltuva paineenkestävä muovinen viinipullo. Kierrätysmuovista tietenkin.

Omasta pullotuotannosta on ollut hyötyä myös korona-aikana: kun viime keväänä moni juoma-alan yritys alkoi valmistaa myös käsidesiä, sopivista pulloista alkoi olla pulaa. Pramialla ei ollut.

 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)