Elovena-tuotteille uusi selkeämpi ilme

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-03-01
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Raisio uudistaa 92-vuotiaan Elovena-brändinsä. Kaikki yli 60 tuotetta uudistuvat, mutta Elovena-tyttö säilyy ennallaan kuluttajien toivomana.

Raisio on rakentanut uudistusta vuoden ajan. Kaikki yli 60 Elovena-tuotetta uudistuvat, kun ilme muuttuu sekä väritykseltään että kuvitukseltaan. Suomalaiset kuluttajat ovat päässeet mukaan vaikuttamaan uudistukseen.

Elovena-tuotteiden myynti kasvoi viime vuonna 10 prosenttia.

”Hyvä kasvu osoittaa, että Elovena-tuotteet vastaavat kuluttajien tarpeisiin. Uudistus vaati perinpohjaista tutkimusta ja testausta”, kertoo Raision Välipalat-yksikön strategia- ja brändijohtaja Mika Kukkurainen. 

Elovena-tyttö on ainoa elementti, joka päätettiin säilyttää entisellään. Vuosikymmenien aikana terveellisyyttä henkivän Elovena-tytön silmien väriä on muutettu sinisestä ruskeaksi, hiuksia on lyhennetty, kansallispuku on liehunut kovemmassa tuulessa ja taustalle on laitettu metsänreunassa hehkuvaa aurinkoa, joka myöhemmin otettiin pois.

”Testasimme Elovena-tytölle jopa kokonaan erilaista vaatetusta, mutta kuluttajatestissä kolme neljäsosaa suomalaisista sanoi, että kansallispuku on ainoa oikea Elovena-asu”, Kukkurainen kuvailee suunnitteluprosessia.

Elovena-tuotteiden visuaalisen ilmeen uudistus konkretisoituu tummemmassa sinisessä ja selkeämmissä pakkauksissa. Tuotteiden luonnolliset raaka-aineet, kuten kaura, marjat ja hedelmät, kuvataan selkeästi.

Uudistus lähtee liikkeelle annospikapuuron pakkauksista. Tämän vuoden lopussa kaikki yli 60 Elovena-tuotetta ovat kaupan hyllyillä uudella ilmeellä. Uudistettujen pakkausten suunnittelusta vastaa designtoimisto 358. Markkinointia Elovena tekee Bob the Robotin kanssa ja mediasuunnittelussa on mukana ToinenPHD.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt