Pakkauslinjoja valmistavan Elecsterin pitkäaikainen toimitusjohtaja Jarmo Halonen jää eläkkeelle. Uudeksi toimitusjohtajaksi 28.2. alkaen on nimitetty kauppatieteiden maisteri Arto Kinnunen.
Elecster suunnittelee, valmistaa ja markkinoi päätuotteenaan iskukuumennetun maidon prosessointi- ja aseptisia pakkauslinjoja sekä niihin liittyviä pakkausmateriaaleja. Elecster aloitti toimintansa vuonna 1966 Tuomo Halonen Oy:nä.
Kinnunen on tällä hetkellä Elecsterin varatoimitusjohtaja. Hän toimii myös konserniyhtiö Sanduddin toimitusjohtajana ja jatkaa siinä tehtävässä edelleen. Elecsterin palveluksessa Kinnunen on työskennellyt 20 vuotta.
”Tunnen itseni etuoikeutetuksi saadessani aloittaa hyvin johdetun ja perustaltaan vahvan yhtiön toimitusjohtajana”, Kinnunen toteaa tiedotteessa.
Pörssinoteeratun Elecsterin asema markkinoilla säilyi vahvana tilinpäätöstiedotteen mukaan. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 44,1 miljoonaa euroa ja tulos 4 miljoonaa euroa.