Ekologinen paistovuoka kerää palkintoja

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-03-26
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Uusi täysin kompostoitava pahvinen paistovuoka korvaa muovia ja alumiinia. Sisäpinta on vuorattu leivinpaperilla eikä vuokaa tarvitse voidella tai jauhottaa.

SAGA Paistovuoka on kotimainen uutuustuote, jonka kehitti Metsä Tissue ja valmistaa Pa-Hu Oy. Vuoka sai ”Arjen sankarit” -kunniamaininnan Uusi Puu 2017 -kilpailussa. Se myönnettiin kolmelle puupohjaiselle arjen kulutustuotteelle, jotka ovat jo nyt markkinoilla kuluttajien saatavilla, tehokkaasti kierrätettävissä ja korvaavat uusiutumattomia raaka-aineita. Jaetun kunniamaininnan saivat SAGA Paistovuoan ohella Stora Enson EcoFishBox -kalapakkaus ja DS Smithin Tuoreboxi, joissa molemmissa puukuitupohjainen aaltopahvi korvaa styroksia tuoretuotteiden pakkauksissa.

Vuoka palkittiin myös Iltalehden Kultainen Pippuri -kilpailussa. Se voitti Leipurin Apuri -sarjan palkinnon.

Tällä hetkellä valtaosa ruoanlaittoon ja leivontaan tarkoitetuista kertakäyttöisistä vuoista on valmistettu joko alumiinista tai muovipinnoitetusta kartongista. Vuodessa kuluttajille myytävien vuokien määrä pelkästään Suomessa voi olla jopa satoja tuhansia.

Ratkaisuksi kehitettiin täysin alumiiniton ja muoviton puupohjainen vuoka. Tuotekehitys tehtiin yhdessä Metsä Boardin kanssa, joka kehitti tuotetta varten oman lainerilajin, joka on elintarvikekelpoinen ja OBA-vapaa. Metsä Tissuen tehtaalla kehitettiin erikoislaatuinen leivinpaperi, jossa on irroke vain toisella puolen. Tämä mahdollistaa sen laminoimisen erilaisiin materiaaleihin. Materiaali on täysin Metsä Groupin oma innovaatio.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt