Biomateriaaleihin isoja panostuksia Suomessa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-08-26
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Suomessa panostetaan jopa 24 miljoonaa euroa biotalouden CERES-innovaatioekosysteemiin, jonka tavoitteena on kehittää uusiutuvista raaka-aineista materiaaleja mm. pakkauksiin.

Ison panostuksen tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen metsäteollisuuden tuottama arvo.

Aalto-yliopisto ja VTT allekirjoittivat 23.8.2018 CERES-lippulaivahankkeen yhteistyösopimuksen. Tavoitteena on kehittää uusiutuvista raaka-aineista materiaaleja kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. Suomen Akatemia on myöntänyt hankkeen neljälle ensimmäiselle vuodelle 9,5 miljoonan euron lippulaivarahoituksen. Jatkorahoituksen saaminen seuraavalle neljän vuoden jaksolle perustuu välievaluointiin. Hankkeen kokonaisrahoitus on 24 miljoonaa euroa.

CERES-innovaatioekosysteemi luo tiedotteen mukaan ainutlaatuisen pohjan Suomen biotalouden uusille innovaatioille. Kasvipohjainen biomateriaali on tulevaisuuden muovi, mutta se voi tutkijoiden mukaan olla vielä jotain paljon enemmän. Ekosysteemin tehtävänä on kehittää uusia materiaaleja etenkin lignoselluloosasta ja metsäbiomassasta teollisen mittakaavan tuotantoon pakkauksiin, tekstiileihin ja suodattimiin sekä hyödynnettäviksi puolijohteissa, komposiiteissa ja energian varastoinnissa.

VTT:n skenaariotyön laskelmien mukaan suomalaisen metsä- ja peltobiomassan arvo voidaan kaksinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä, kun se hyödynnetään korkean lisäarvon tuotteiden valmistukseen. Tämä kaikki on mahdollista tehdä ja samalla saavuttaa meille asetetut ilmastotavoitteet. Kyseessä on laskennallinen, kaikki teollisuus- ja päästösektorit huomioiva analyysi Suomen mahdollisuuksista biotaloudessa ja siirtymisessä vähähiiliseen talouteen.

CERES toimii virtuaalisena osaamiskeskuksena. Se kehittää uusia menetelmiä biomassojen prosessointiin sekä niihin perustuvia materiaaliratkaisuja ja tarjoaa yrityksille pitkäjänteistä, kansainvälisen huipputason tutkimus- ja kehitystyötä.

 

 

 

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi