Aspelinilla synnytään muovien maailmaan

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2020-06-24
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Muovitien varrella Hollolassa valmistetaan muovipakkauksia Muovijalosteen tehtaalla. Muovijaloste on yksi Aspelin Groupin yhtiöistä, ja se siirtyi Aspelinin perheyhtiön omistukseen yritysjärjestelyn myötä vuonna 2017.

Perheyrityksen historia on yritysostojen sävyttämä. Perheen yrittäjätaival alkoi kokemäkeläisen Sataplastin ostosta vuonna 1989, kun yrityksen ostivat nykyisen toimitusjohtajan Jarmo Aspelinin appivanhemmat Juha ja Lea Tiitola. 2000-luvun vaihteessa yhtiön omistus siirtyi Jarmo ja Tiina Aspelinille. Pirkkalassa toimiva tukkukauppa Hel-Pack puolestaan ostettiin Aspelinin omistukseen viitisen vuotta sitten.

Sataplast keskittyy kalvojen, erilaisten pussien, säkkien, huppujen sekä kääre- ja pakkauspapereiden valmistukseen. Hel-Pack Oy taas on erilaisiin pakkauksiin erikoistunut pakkaustukkuri ja maahantuoja. Vuonna 1949 perustettu Muovijaloste aloitti polyeteenipohjaisen muovikalvon valmistuksen ensimmäisenä Suomessa ja toiminta jatkuu nyt siis Aspelin Groupin sateenvarjon alla. Muovijaloste oli yritysjärjestelyjä tehtäessä vaikeuksissa taloudellisesti, ja vaati isojakin muutoksia. – Nyt yhtiöstä on saatu kannattava, kommentoi Jarmo Aspelin.

Perheyhtiössä seistään tuotteiden takana

Yritykset tulevat jatkossakin toimimaan omilla nimillään alabrändeinä Aspelinille. Nykyinen toimitusjohtaja on tullut aikoinaan appivanhempien yritykseen töihin, mutta kolmas polvi, Krister Aspelin kertoo syntyneensä ”muovien maailmaan”. Kristerin tehtävänä on Hel-Packin vetäminen.

Viime vuonna lanseeratun Aspelin-brändin uusiminen on tehty Kristerin ohjauksessa. – Logomme Aspelin-fontti vastaa signeerausta. Sillä viestitään, että seisomme perheyhtiössä omien tuotteidemme takana ja teemme kaiken sydämellä, Krister Aspelin painottaa.

Parempia merkintöjä kuluttajaa ohjaamaan

– Pakkauksista puhutaan nyt paljon eli pakkaukset ovat siis trendikkäitä. Kuluttajien tietoisuus on kasvanut myös pakkausten hiilijalanjäljestä. Kun kiinnostus on herännyt, pitäisi kuluttajille myös tarjota tietoa. Helpoin tapa infota kuluttajia olisi tehdä se pakkausmerkinnöillä.

Aspelin onkin teettänyt opiskelijoilla työn merkkien uudistamiseksi.
– Kierrätysmerkintöjen muokkaaminen olisi tärkeää! Kierrätykseen liittyvää informaatiota tulisi yksinkertaistaa. Parasta olisi, että materiaalimerkintöjen numeroita ei olisi, ne vain sekoittavat kuluttajaa. Materiaalimerkki on kehitetty aikana, jolloin ajatuksena ehkä oli kerätä kaikki muovimateriaalit erikseen. Se olisi kuitenkin hyvin hankalaa.

Muovivastaisuus edelleen haaste

Iso haaste on, että vaikka asiakkaat tuntevat muovipakkaukset, materiaalit, vaatimukset ja materiaalin edut, kuluttajat ovat edelleenkin pääsääntöisesti muovivastaisia. – Muovipakkaus on kuitenkin vain 2–3 prosenttia elintarvikkeen hiilijalanjäljestä. Kun ne kuitenkin lisäävät myyntiaikaa, on ohuellakin kalvolla iso merkitys.

Aspelin Groupin asiakkaina on elintarviketeollisuus Suomessa laajasti. Asiakkaita tulee leipomosektorilta, vihannespakkaajista, kaupan alalta, vähittäiskauppojen palvelutiskit ja food service -puolelta.
– Paljon ollaan monen teollisuuden kanssa tekemisissä.

Lue lisää Aspelin Groupin kuulumisista Pakkaus-lehden 4/2020 artikkelista.

Uusimmat uutiset

Patentti: Uudistettu harjakattoinen pakkaus

Packnews tekee tiivistä yhteistyötä brittiläisen The PackHubin kanssa, joka on pakkausinnovaatioiden ja patenttien keskus. Julkaisemme säännöllisesti patenttiuutuuksia eri puolilta maailmaa. Tässä on yksi esimerkki.
Takas
Patentti: Uudistettu harjakattoinen pakkaus

Jarkko Tuomisen työpaikanvaihto oli yksi uran vaikeimmista päätöksistä

Jarkko Tuominen aloitti vuoden 2026 alussa uudessa työssään Paptic Oy:n toimitusjohtajana. Se tarkoitti lähtöä Metsä Groupilta, mitä Tuominen kuvailee yhdeksi uransa vaikeimmista päätöksistä.
Jarkko Tuominen Paptic CEO
Jarkko Tuomisen työpaikanvaihto oli yksi uran vaikeimmista päätöksistä

Ehdotus PPWR:n yksinkertaistamisesta voi monimutkaistaa asioita

Vuoden 2025 alussa hyväksytty EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR) on joutunut piinaavaan tilanteeseen. Eurooppalainen ”tehokas yksinkertaistamispaketti” esiteltiin 10. joulukuuta, mutta jos se hyväksytään, keskeiset asetuksen tavoitteet heikentyisivät. Näin ainakin varoittaa 115 organisaation koalitio. Onko uusi paketti kuin Troijan hevonen?
PPWR-versimpeling-header
Ehdotus PPWR:n yksinkertaistamisesta voi monimutkaistaa asioita

EU lykkää EUDR-metsäkatoasetusta

EU-parlamentti päätti keskiviikkona siirtää  metsäkatoasetuksen (EUDR) soveltamista. Painotuotteet eivät pääsääntöisesti kuulu asetuksen piiriin, mutta esimerkiksi painetut pakkausmateriaalit ja etiketit kuuluvat.
Janx
EU lykkää EUDR-metsäkatoasetusta

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat