Askel kerrallaan kohti kestävää kehitystä

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2022-09-14
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Valio panostaa pakkauskehityksessään uusiutuviin pakkausmateriaaleihin, fossiilisen muovin vähentämiseen ja kierrätettävyyden parantamiseen. Valion teettämän tuoreen tutkimuksen* mukaan ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia elintarvikepakkausten vastuullisuudesta. Pakkauksen vastuullisuutta arvioidaan ensisijaisesti kierrätettävyyden kautta. Moni kiinnittää huomiota myös pakkauskoon sopivuuteen omaan käyttöön välttääkseen ruokahävikkiä.

Elintarvikepakkaukselta vaaditaan ympäristöystävällisyyttä, kierrätettävyyttä ja helppokäyttöisyyttä. Erilaiset pakkausmateriaalit ja niiden vastuullisuus myös mietityttävät − miksi kartonkipakkauksissakin on muovia ja miksi maitotölkissä on korkki? Myös materiaalien kierrätys saattaa aiheuttaa pään vaivaa etenkin, jos samassa pakkauksessa on eri kierrätysjakeisiin lajiteltavia materiaaleja kuten muovia, kartonkia ja alumiinia.

Valion pakkauskehityksestä vastaavan Juhana Pilkaman mukaan Valion kaikki pakkaukset on tulevaisuudessa valmistettu uusiutuvista tai kierrätetystä materiaaleista ja ne ovat sataprosenttisesti kierrätettäviä. Tällä hetkellä Valion kotimaassa myydyistä pakkauksista noin 73 prosenttia on valmistettu uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista ja 86 prosenttia on täysin kiertotalouteen sopivia.

Proteiinirahkat jatkossa kartonkipikareihin
– Korvaamme fossiilisia muoveja uusiutuvilla sekä kierrätysmateriaaleilla kuten kierrätysmuovilla ja -kartongilla, kertoo Valion pakkauskehityksestä vastaava Juhana Pilkama.

Esimerkkinä pakkauksien kehittymisestä ovat Valio PROfeel proteiinirahkat, joiden pakkauksista poistuivat ensin muovikannet ja -lusikat. Nyt rahkat siirtyvät asteittain kartonkikierrätykseen soveltuviin pikareihin. Ensimmäisinä uusiin kartonkipakkauksiin pakataan syksyn sokeroimaton uutuusmaku, omena-kaneli sekä sokerilla makeutetut maut mansikka, vadelma, mustikka ja vanilja. Nämä tuotepakkaukset voi jatkossa laittaa huuhdeltuina kartonkikierrätykseen.

– Siirtymällä näissä tuotteissa kokonaan kartonkipikareihin vähennämme muovia yhteensä 46 000 kiloa vuodessa. Määrä vastaa noin 2,2 miljoonaa kaupan muovikassia, Juhana Pilkama havainnollistaa.

Pakkausmuutos toteutetaan asteittain, jotta jo hankitut pakkausmateriaalit hyödynnetään ja vältetään pakkaushävikki. Seuraavat proteiinirahkat siirtyvät kartonkipikareihin näillä näkymin alkuvuodesta 2023, ja tavoitteena on saada muutkin PROfeel-tuotteet kartonkipikareihin mahdollisimman pian.

Muovin määrä vähenee, mutta täysin sitä ei voi korvata

Kaikissa kartonkipakkauksissa on ohut muovikalvo varmistamassa, että nestemäinen tuote pysyy pakkauksen sisäpuolella, eikä mene pilalle.

– Pakkauksen tehtävä on suojata tuotetta pilaantumiselta. Muoviakin voi valmistaa uusiutuvista raaka-aineista tai kierrätysmuoviraaka-aineesta. Esimerkiksi kaikki Valion harjakattoiset tölkit ovat korkkia myöten 100-prosenttisesti uusiutuvista materiaaleista valmistettuja. Korkki ja ohut muovikalvo valmistetaan sokeriruokoteollisuuden sivuvirtana muodostuvasta bioetanolista. Korkki tekee tuotteesta paremmin säilyvän, mikä vähentää ruokahävikkiä. Korkki kierrätetään muovinkeräyksessä.

– Kierrättämisen helpottamiseksi olemme myös tuoneet pakkauksiimme kierrätysohjeet ja kerromme pakkausmateriaalien vastuullisuudesta tuotteissamme jatkossa enemmän, Pilkama kertoo.

*Pakkausten ja vastuullisuuden merkitys -tutkimus, Foodwest, 04/2022, Laadullinen verkkoyhteisötutkimus (n=39) ja Hyllysimulaatiohaastattelut (n=109)

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko