Arlan maitotölkkeihin tulee tarinan kerrontaa

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-11-26
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Arla on lisännyt maitotölkkeihinsä AR-sovelluksen, joka kertoo tarinaa Aamu-kissasta. Arla suunnittelee lisäävänsä kaikkiin tuotteisiinsa elämyksellisyyttä.

Aamu-kissan tarinaa voi seurata lataamalla Arilyn-sovelluksen sovelluskaupasta ja osoittamalla puhelimella Arlan maitotölkkiä, jossa on Aamu-kissan kuva. Tamagochi-tyyppisesti Aamu kasvaa, kun sen kanssa leikkii.

”Aamu-kissan tarinan kautta pystymme koskettamaan maidon ystäviä uudella tavalla ja sitä kautta myös sitouttamaan tuotteeseen,” kommentoi konseptin yhteistyössä Arlan kanssa suunnitellut Isobar Finlandin toimitusjohtaja Mikko Rissanen.

Lisäksi kampanjaa on ollut mukana toteuttamassa mediatoimisto Carat, Boutique Animation ja Lability.

Kyseessä on Arlan ensimmäinen AR-toteutus Suomessa. Maito kuuluu monen perheen jokaiseen päivään ja voi siitä syystä joutua sivurooliinkin. Toteutuksen kautta Arla haluaa nostaa maitopurkin ansaitsemalleen paikalle ja herättää maidonjuojat keskustelemaan maidosta ja sen alkuperästä.

”Tavoitteemme on ilahduttaa maidon ystäviä ja tarjota jotain uutta ja jännittävää perheiden maitohetkiin”, kertoo Tomi Sirén, Arlan digitaalisen markkinoinnin päällikkö.

”Jos Aamu-kissa saa perheen pienet ja miksei isommatkin hyvälle tuulelle, niin olemme osuneet tavoitteeseemme”, hän jatkaa.

Arla Suomen visio on, että jokaisessa tuotteessa on tulevaisuudessa elämyksellinen lisätyn todellisuuden osa. ”Haluamme tuoda geneeriseen tuotekategoriaan tarinankerronnallista lisäarvoa uutta teknologiaa hyödyntämällä”, toteaa Sirén.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt