Arla kertoo maidon kulun tilalta tölkkiin

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-09-19
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Arla Suomi avaa tiettävästi ensimmäisenä maailmassa maidon valmistusketjun maitotilalta meijerille lohkoketjuteknologiaa hyödyntämällä. Sen ansiosta kuluttajilla on vihdoin mahdollisuus nähdä koko maidon matka tilalta tölkkiin.

”Koko kehityshanke on lähtenyt kuluttajien toiveista. Kuluttajat haluavat, että ruoantuotanto on vastuullista ja läpinäkyvää. Meidän tavoitteenamme on maailman läpinäkyvin maidon valmistusketju”, markkinointipäällikkö Sanna Heikfolk Arlalta toteaa.

Maidon syntymatkaan voi tutustua valitsemalla tölkissä olevan pakkauspäivän Arlan verkkosivuilla sijaitsevassa Arla Maitoketjussa. Palvelu kertoo, mitä juuri sen maidon matkaan on sisältynyt, kuten montako lehmää ja maitolitraa tilalla on lypsetty, onko tilalla syntynyt vasikoita ja ketkä ovat olleet työvuorossa. Arla Maitoketjusta voi myös katsoa, mihin kellonaikaan auto nouti maidon tilalta, milloin maito saapui meijeriin purkitettavaksi sekä paljon muuta.

Tiedon avaaminen kuluttajille ei vaadi maidon valmistusketjussa erillistä työtä, koska maitotilalla, maidon keräilyssä ja meijerissä erilaisissa tiedonkeruupisteissä tallentuva tieto siirtyy automaattisesti Arla Maitoketjuun.

”Tällä hetkellä lohkoketjuteknologia on käytössä vasta yhdessä tuotteessamme, joka on Yhden tilan luomumaito. On mahdollista, että myöhemmin laajennamme sen muihinkin tuotteisiimme”, Arlan digitaalisista ratkaisuista vastaava päällikkö Tomi Sirén kertoo.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi