Apteekkiostokset kätevästi ja turvallisesti kotiin

JULKAISTU: 28. tammikuun 2021
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Verkkokauppa on juurtumassa suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuonna 2019 kuluttajat ostivat digitaalisesti jo 4,5 miljardin arvosta tavaraa. Vuonna 2020 jo yli puolet suomalaista ostaa kuukausittain verkosta.

Verkkokauppapakkauksen tehtävä on suojella tuotetta matkalla, jossa se kohtaa kymmeniä kontaktipisteitä – ravistusta, putoamista, törmäyksiä, puristumista ja iskuja. Siksi ei ole aivan yhdentekevää, millainen on pakkaus, johon tuote pakataan.

Paitsi että pakkauksen tulee suojata, sen tulee myös olla houkutteleva ja myyvä, koska pakkaus on usein ensimmäinen fyysinen kohtaaminen tuotebrändin ja kuluttajan välillä. Hyvä pakkauslaatikko kertoo brändimielikuvaa ja luo positiivisen ja vaikuttavan kokemuksen.

Kuva: DS Smith

Onnistunut esimerkkitapaus

Yliopiston verkkoapteekin laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat esimerkiksi reseptilääkkeet sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita niin ihmisille kuin eläimille. Yliopistonverkkoapteekki.fi palvelee ympärivuorokautisesti, joten verkkoapteekkitilauksen voi tehdä juuri silloin kun se itselle parhaiten sopii.

Yliopiston verkkoapteekille on ollut selvää, että pakkaus paitsi suojelee ja turvaa tuotetta matkalla asiakkaalle, myös toimii apteekin viestintäkanavana kuluttajan kohdatessaan. Verkkoapteekin käytössä on pakkaus, jossa käytettävyys on huomioitu ja laatikko on helppo avata perforoinnin avulla.

Käytettävyyden lisäksi Yliopiston verkkoapteekki on panostanut pakkausten kykyyn toimia viestinviejinä niiden suojaavuuden lisäksi. Verkkoapteekin pakkauksen ulkopainatus noudattaa Yliopiston verkkoapteekki -brändin värimaailmaa ja mahdollisuus pakkauksen sisäpuolen painattamiseen on myös hyödynnetty.

– Verkkokauppapakkaus on loistava kanava brändille tulla nähdyksi, sillä pakkaus matkaa niin monen pisteen ja monien silmäparien läpi ennen kuin kohtaa loppukäyttäjän. Usein kuulee, että pakkaustarpeet ovat niin pieniä, ettei räätälöity painatus ole mahdollista. Meillä on kuitenkin tähän vastaus valmiina, sillä helposti suljettavia ja näppärästi avattavia, tuotetta suojaavia verkkokauppapakkauksia on saatavilla suoraan varastostamme – ja räätälöity omaa brändiä tukeva painatus, joka voi piiloutua myös pahvipakkauksen sisäpintaan ja sieltä vaikuttaa unboxing -kokemukseen, onnistuu pienempäänkin eräkokoon, kertoo DS Smith Suomen verkkokaupparatkaisujen asiakkuuspäällikkö Sebastian Lindberg.

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)