Ali Harlin ja kuidun uudet sovellukset

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-05-17
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Sekä kuitupakkausten että muovien asiantuntija Ali Harlinista on korona-aikana tullut toimittajien luottohaastateltava pakkausasioiden lisäksi myös maskiasioissa. Haastattelupyyntöjä on riittänyt VTT:n professorilla, joka osaa selkeällä, ymmärrettävällä ja suorasanaisella tavalla selvittää asioita ja niiden taustoja suurelle yleisölle.

Koulutus- ja urahistoria selittää pakkausalan asiantuntijan päätymisen median luottomieheksi myös maskiasioissa. Aikanaan Harlin on opiskellut kemian tekniikkaa Teknisessä korkeakoulussa pääaineenaan polymeeriteknologia. – Luin myös sellun pitkänä, eli jo siinäkin vaiheessa keskityin kahteen kokonaisuuteen.

Valmistumisen jälkeen tie vei Neste Chemicalsille eli nykyiseen Borealikseen, jossa kului toistakymmentä työvuotta.
– Sinä aikana kehitettiin Borstar-prosessi tai parikin versiota siitä. Borstar on yksi maailman johtavista polyolefiinimuovien valmistusprosesseista. Olen ollut aika syvällä petrokemiassa, hän kommentoi.

Sen jälkeen Nokia osti Harlinin rakentamaan kaapelikoneita tietoliikenneverkkojen kasvaessa.
– Pyörin aikani pitkin poikin itäistä pallonpuoliskoa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että on mukavampi olla perheen kanssa samassa osoitteessa.

Loikka verkonrakennuksesta maailmalta oli aikamoinen kuitumateriaalitekniikan professoriksi Tampereelle – nyt tie vei Tampereen teknilliseen korkeakouluun. Pian yhteisprofessuuri VTT:n kanssa toi miehen Otaniemeen ja sieltä edelleen metsäteollisuuden keskuslaboratorioon KCL-tutkimusalueen johtajaksi.
– Sieltä palasin VTT:lle, jossa olen viettänyt tämän vuosituhannen miettimässä, mitä kuidusta valmistettaisiin, kun paperi ei enää mene kaupaksi.

Vastaus on aika selkeä: pakkauksia.

Lue Ali Harlinin koko haastattelu Suomen Pakkausyhdistyksen sivuilla.

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko