Yritykset sitoutuvat vähentämään kertakäyttöisten muovisten annospakkausten käyttöä

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2024-01-16
PÄIVITETTY: 2024-01-24

Muovisten kertakäyttöisten annospakkausten green deal -sopimukseen on sitoutunut riittävä määrä yrityksiä. Tänä vuonna yritykset määrittelevät itselleen kunnianhimoiset vähennystavoitteet. Suomessa tarvitaan lisätoimia EU:ssa asetettujen muovipakkausjätteen kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi, tiedottavat Ympäristöministeriö, Elintarviketeollisuusliitto ry, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Suomen Pakkausyhdistys ry.

”On tärkeää, että keskeisten toimialojen yritykset sitoutuvat mukaan vähentämään muovin kulutusta. Kun vähennämme yhteistyössä muovipakkausten kulutusta, voimme vähentää muovituotteiden aiheuttamia haitallisia ympäristövaikutuksia”, sanoo erityisasiantuntija Salla Koivusalo ympäristöministeriöstä.

Muovijätteen vähentäminen vaatii konkreettisia toimia, jotka huomioivat koko muovin elinkaaren.

”On tärkeää löytää keinoja pakattujen elintarvikkeiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi, pakattujen tuotteiden ja pakkausten ympäristövaikutuksia pitää kuitenkin aina tarkastella kokonaisuutena”, sanoo toimitusjohtaja Antro Säilä Suomen Pakkausyhdistyksestä.

Sopimuksen toimialakohtaiset kattavuustavoitteet on saavutettu

”Olemme iloisia siitä, että yhteistyöllä saimme aikaan kokonaisuuden, jonka puitteissa tarjolla olevista toimenpiteistä yritykset voivat valita parhaiten omaan toimintaansa sopivat keinot ja elintarvikealan merkittävimmät yritykset lähtivät lopulta rohkeasti mukaan omilla sitoumuksillaan”, kertoo vastuullisuuden ja kestävän kehityksen johtaja Satumaija Levón Elintarviketeollisuusliitosta.

Vähintään kaksi kolmas osaa merkittävimmistä Elintarviketeollisuusliiton jäsenyrityksistä on sitoutunut mukaan vapaaehtoiseen sopimukseen. Matkailu- ja ravintolapalveluiden ravintola- ja kahvila-alan liikevaihdon yrityksistä vähintään kolmas osa on sitoutunut mukaan. Jokainen Päivittäistavarakaupan jäsenyritys on myös mukana. Lisäksi kaikki Suomen Pakkausyhdistyksen merkittävimmät kotimaiset pakkausvalmistajat ovat sitoutuneet mukaan sopimukseen. Kattavuustavoitteet perustuvat VTT:n tekemään esiselvitykseen eri toimialojen muovituotteiden ympäristövaikutuksista.

Työ jatkuu määrällisten tavoitteiden asettamisella

Vuoden 2024 aikana sitoutuneet yritykset määrittelevät itselleen kunnianhimoiset vähennystavoitteet vuoden 2026 loppuun. Sekä Päivittäistavarakauppa että Matkailu- ja Ravintolapalvelut korostavat tiedon jakamisen merkitystä.

 ”Uudelleenkäytettävien take-away pakkausten käyttöönotto päivittäistavarakaupan myymälöissä tarjoaa hyvän mahdollisuuden vähentää kertakäyttöisiä annospakkauksia. Käytännön kokeilujen perusteella voidaan asettaa konkreettisia vähennystavoitteita, kun kaupan yritykset saavat tietoa pakkausten uudelleenkäytön tehokkaista toimintamalleista, ympäristövaikutuksista ja ennen kaikkea asiakkaiden valmiudesta muuttaa ostokäyttäytymistään”, sanoo johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakaupasta.

”Matkailu- ja ravintolapalveluiden puolelta vapaaehtoiseen sopimukseen liittyi aluksi joukko suuria yrityksiä. Tarkoituksenamme on löytää ja kehittää toimivia ratkaisuja kertakäyttöisten muoviastioiden vähentämiseksi. Jaamme tietoa hyvistä käytännöistä kaikkien jäsenyritystensä käytettäväksi. Yritykset kannustavat myös kuluttajia tekemään muovin käyttöä vähentäviä ratkaisuja”, kertoo varatoimistusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi MaRasta.

Muovien aiheuttamia haittoja pyritään vähentämään sekä EU-tasolla että kansainvälisesti

 

Muovisten kertakäyttöisten annospakkausten green deal -sopimuksen lisäksi muita muovin kulutuksen vähentämiseen tähtääviä vapaaehtoisia sopimuksia ovat muovikassisopimus sekä rakentamisen muoveja koskeva sopimus. Myös muovitiekartan toimilla edistetään muovien kiertotaloutta koko arvoketjussa.

Muovisten kertakäyttöisen annospakkausten -green deal sopimus on Ympäristöministeriön, Elintarviketeollisuusliiton, Matkailu- ja Ravintolapalveluiden, Päivittäistavarakaupan sekä Pakkausyhdistyksen välinen. Vapaaehtoisessa sopimuksessa etsitään tehokkaita keinoja ja toimivia toimintamalleja kertakäyttöisten muovipakkausten vähentämiseksi. Sopimuksen taustalla on EU-direktiivi, joka edellyttää jäsenmaita vähentämään muovisten kertakäyttöisten annospakkausten käyttöä.

Jatka lukemista

Onko tämä Legon viherpesua?

Lego on parhaillaan korvaamassa pahvipakkaustensa sisällä olevat pienet palikoita sisältävät muovipussit paperisiin. Vaihto tehdään ympäristösyistä – mutta miten asia oikeastaan on? Hollannissa eräs ympäristöaktivisti testasi paperipusseja ja teki hämmästyttävän löydön.
Lego1x

Muoto-pakkauksien valmistajalle miljoona-avustus

Raumalle suunniteltu Muoto-tehdas sai 86,5 miljoonan rahoituksen, mutta Metsä Group ei vielä tiedä, toteutuuko hanke. Muoto on uusi kuitupohjainen pakkaussarja.  
Muoto

Kierrätettävä ja lämmöllä suljettava paperiuutuus Billerudilta

Billerud on kehittänyt kierrätettävän ja lämmöllä suljettavan paperin. Se on suunniteltu korvaamaan muovi pakkauksissa, joissa vaaditaan kierrätystä ja hyvää tiiviyttä.
Billerudx

Metsä Board sulkee Takon tehtaan Tampereella

Metsä Boardin kartonkitehtailta loppuu yli 200 työtehtävää. Takon tehtaan sulku päättää 160-vuotisen puunjalostuksen Tampereen keskustan tontilla.
Tako-mill

Uusimmat uutiset

Onko tämä Legon viherpesua?

Lego on parhaillaan korvaamassa pahvipakkaustensa sisällä olevat pienet palikoita sisältävät muovipussit paperisiin. Vaihto tehdään ympäristösyistä – mutta miten asia oikeastaan on? Hollannissa eräs ympäristöaktivisti testasi paperipusseja ja teki hämmästyttävän löydön.
Lego1x

Muoto-pakkauksien valmistajalle miljoona-avustus

Raumalle suunniteltu Muoto-tehdas sai 86,5 miljoonan rahoituksen, mutta Metsä Group ei vielä tiedä, toteutuuko hanke. Muoto on uusi kuitupohjainen pakkaussarja.  
Muoto

Kierrätettävä ja lämmöllä suljettava paperiuutuus Billerudilta

Billerud on kehittänyt kierrätettävän ja lämmöllä suljettavan paperin. Se on suunniteltu korvaamaan muovi pakkauksissa, joissa vaaditaan kierrätystä ja hyvää tiiviyttä.
Billerudx

Metsä Board sulkee Takon tehtaan Tampereella

Metsä Boardin kartonkitehtailta loppuu yli 200 työtehtävää. Takon tehtaan sulku päättää 160-vuotisen puunjalostuksen Tampereen keskustan tontilla.
Tako-mill