Paras pakkausalan opiskelijan innovoima, ruokahävikin välttämiseen tähtäävä pakkaus palkitaan WrapIt – Packaging Summit -tapahtumassa marraskuussa.
Kilpailuun osallistutaan suunnittelemalla uusi ja innovatiivinen pakkaus tai ratkaisu, joka vähentää ruokahävikkiä. WrapIt-kilpailuun voi osallistua joko yksin tai ryhmänä. Kilpailun voittajatyö julkistetaan Summit-tapahtumassa.
WrapIt -kilpailun voittaja palkitaan matkalla Interpack 2017 -messuille, jossa voittajatyö on esillä Save Food Initiativen osastolla. Kansainvälinen Save Food -aloite kampanjoi ruokahävikin pienentämisen puolesta. Interpac järjestetään Düsseldorfissa Saksassa, 4.–10.5.2017.
WrapIt – Packaging Summit on koko pakkausalan kattava huippuseminaari 30.11.2016 Lahden Sibeliustalossa. Sen järjestää Suomen Pakkausyhdistys. Aamupäivän ohjelmassa on englanninkielinen seminaari, jossa esiintyy pakkausalan huippunimiä, mm. Alan Dickner (IKEA), Mikko Helander (Kesko) ja Petri Parvinen (Helsingin yliopisto). Iltapäivän ajan järjestetään neljä rinnakkaisohjelmaa, joissa esitellään alan kansainvälisiä näkymiä, suomalaista osaamista ja ennakkoluulottomia innovaatioita.