
Tuore FPE:n (Flexible Packaking European) puheenjohtaja Karri Koskela haluaa päästä eroon muoviin liittyvistä vääristä uskomuksista, vaikka se tuntuu yhtä haastavalta kuin ultramaratonin juokseminen. Hän pyrkii vaikuttamaan pakkausalan lainsäädäntöön, jotta se perustuisi faktoihin eikä mielikuviin.
— Moni pitää pakkausalaa tylsänä, mutta se ei ole totta, Wipakin toimitusjohtaja Karri Koskela sanoo ja kertoo tuoreen esimerkin sairaalamaailmasta.
Yhä useammin lääkärit leikkaavat ihmiset robottien avulla. Se on mahdollista myös etänä. Kirurgi voisi olla Helsingissä ja hänen ohjaamansa robotti operoisi potilaan vaikka New Yorkissa. Lääkärin on kuitenkin oltava varma, että leikkaushygienia säilyy. Sitä varten robotin kädet puetaan steriileihin pusseihin, joiden valmistamisessa tarvitaan pakkausalan osaajaa.
— Sterikingien eli robotti-instrumenttien pussien käyttö lisääntyy koko ajan, Koskela kertoo.
Potilasturvallisuutta takaavat pussit säästyivät joutumasta SUP-direktiivin (Single-Use Plastics) kertakäyttömuovien listalle vuonna 2019. EU:n lainsäätäjien hyvänä tarkoituksena oli vähentää SUPin avulla mm. merien muoviroskia, mutta direktiivin toteutuksessa oli haasteita.
— Jos lainsäädäntöä tehdään liian nopeasti ja populististen uskomusten pohjalta, siitä tulee torso. Niin valitettavasti kävi SUPille.
Nyt Koskelalla on elämänsä tilaisuus vaikuttaa siihen, että lainsäätäjät saavat faktoihin perustuvaa oikeaa tietoa alan tekijöiltä. Viime kesäkuussa hänet valittiin Euroopan joustopakkausyhdistyksen FPE:n puheenjohtajaksi. Hän on toimessa ensimmäinen suomalainen.
Muovi lisää hyllyikää
— Olin jo aiemmin ollut mukana FPE:n johtokunnassa, joten yhdistyksen toiminta on tuttua. Kauteni alku on ollut jatkumoa FPE:n aiemmalle toiminnalle, jonka keskiössä on pakkausjäteasetus. Tärkeää on myös varmistaa, että tuleva lainsäädäntö on alan teollisuuden etujen mukaista, toteutettavissa ja käytetty materiaali aidosti kierrätettävissä, Koskela sanoo.
Etujärjestö on pyrkinyt vaikuttamaan keskeisiin sidosryhmiin, EU:n parlamenttiin ja komissioon. FPE on järjestänyt mm. keskustelutilaisuuksia, jotta lainsäätäjien ja yritysten välille saataisiin aito vuoropuhelu.
— Se on toiminut hyvällä menestyksellä. Olemme pystyneet kertomaan päättäjille, miksi tietyt asiat ovat mahdottomia toteuttaa ja mihin kannattaa keskittyä. He ovat alkaneet ymmärtää, ettei joustomuovi – tai alumiini – ole aina paha, vaan se voi olla myös ratkaisu. Joustomuovi voi olla ympäristön kannalta tietyissä tilanteissa jopa parempi kuin vaihtoehtoinen materiaali.
Kun esimerkiksi liha pakataan paperiin, se pilaantuu nopeammin kuin muovipakkauksessa ja sen hyllyikä laskee.
— Tällöin paperin käytön kokonaisvaikutus verrattuna muoviin on ympäristön kannalta negatiivinen, Koskela toteaa.
Skuuppi myy faktaa paremmin
Suuren yleisön mielipiteitä ei kuitenkaan muuteta nopeasti. Koskela vertaa sitä maratonin sijaan ultramaratoniin.
— Muovin haitoista saa raflaavia kuvia, joissa kilpikonna on jäänyt jumiin muovipakkaukseen. Lehdissä skuuppi myy paremmin kuin nihilistinen fakta. Kunpa somestarat uskaltaisivat jättää mielikuvat ja tuottaa sisältöä faktojen pohjalta.
Haasteisiin kuuluu myös se, kun kuluttaja tarttuu mieluummin kirkkaasta muovista valmistettuun pakkaukseen kuin sameasta kierrätysmuovista tehtyyn.
Koskela on kuitenkin tyytyväinen FPE:n vahvaan jäsenkuntaan, johon kuuluvat alan kaikki suuret ja keskisuuret yritykset sekä paljon pienempiäkin.
— Yhteinen ääni on vaikuttamisen perusta, Koskela sanoo.
Vihreän vaihtoehdon suosio kasvaa
Jatkossa FPE:n puheenjohtaja näkee, että on otettava joustomuovipakkausten kierrätettävyyden lisäksi kantaa itse kierrättämisen fundamentteihin. Muiden pakkausalan raaka-aineiden kuin muovin eli kuidun, lasin ja metallin osalta kierrätetty ja neitseellinen materiaali on lähes saman hintaista. Tämä on pitkälti tehokkaiden kierrätysjärjestelmien ansiota.
— Myös ruoka- ja sairaalapakkausten lainsäädännössä on epäjohdonmukaisuuksia. Elintarvikehygieniaan liittyvä lainsäädäntö torppaa kemiallisesti kierrätetyn raaka-aineen käytön tietyissä tapauksissa.
Koskela haluaa kehittää FPE:n jäsenten toimintaedellytyksiä ja on luotsannut myös Wipakia uuteen suuntaan. Yritys on investoinut useita miljoonia euroja ympäristöystävällisempiin valmistusprosesseihin. Wipakin eniten kasvussa ollut tuoteperhe on ollutkin kierrätettävä Green Choise.
Koskela innostuu pakkausalan uusista mahdollisuuksista, kuten digitaalisista vesileimoista (watermarks), jotka eivät näy paljaalla silmällä pakkauksen pinnalta, mutta jonka optinen laite näkee.
— Digital Choice – ratkaisumme pystyy tehostamaan kierrätystä ja suojaamaan pakkausta mm. väärennöksiltä. Sen voi valjastaa myös muuhun hyötykäyttöön. Kuluttaja voi vaikka ottaa kännykällä kuvan tuotteesta, joka johdattaa hänet nettisaitille, jossa on reseptejä kyseisen elintarvikkeen käyttöön, Koskela kertoo.



