Uudenlaista pakkausmateriaalia Pyhtäältä

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2023-12-14
PÄIVITETTY: 2023-12-20
Asiakkaamme ovat innostuneita uudesta ekologisesta pakkausmateriaalistamme, joka mahdollistaa kokonaan kierrätettävät ja kotikompostoituvat elintarvikepakkaukset, kertoo Colombierin liiketoimintajohtaja Jani Puroranta.

Pyhtäällä sijaitseva Colombier on kehittänyt uudenlaista pakkausmateriaalia elintarvikkeisiin ja muihin barrieeria tarvistseviin pakkausratkaisuihin. Colombier Eco Barrier -päällysteteknologia korvaa yhtiön tiedotteen mukaan muoveja. Päällystys tehdään vesipohjaisella dispersiolla, joka sisältää saviperäisiä mineraaleja ja polymeerejä.

Colombier Finland Oy on saanut valmiiksi suuren kapasiteetin laajennuksen Pyhtäällä sijaitsevalla päällystyskoneellaan. Vuonna 2021 aloitettu laajennusprojekti kasvattaa paperipohjaisen ekologisen pakkausmateriaalin valmistuskapasiteettia jopa kymmenkertaiseksi parantaen samalla myös tuotteen tasalaatuisuutta. Nyt toteutetun investoinnin arvo on noin 6 miljoonaa euroa ja kokonaisuudessaan konelinjaan on investoitu yli 10 miljoonaa euroa vuodesta 2018 alkaen. Kasvun myötä henkilöstömäärää on jo kasvatettu kuluvan vuoden aikana 13 hengestä 20 henkeen ja lisää tullaan palkkaamaan eri tehtäviin lähitulevaisuudessa.

– Päällyste on sertifioidusti kierrätettävää ja kotikompostoituvaa. Asiakkaiden on mutkatonta vaihtaa nykyisestä muovipäällystetystä kartongista tai paperista meidän materiaaliimme ilman suuria laiteinvestointeja. Näin he saavuttavat pakkausmateriaalin kierrätettävyystavoitteitaan, kertoo laajennusinvestoinnista vastannut liiketoimintajohtaja Jani Puroranta.

Colombierin oman rahoituksen lisäksi investointia on rahoittanut Business Finland sekä kestävän kehityksen teollisuuteen sijoittava Taalerin Bioindustry Fund sijoitusrahasto. Tehtyjen laiteinvestointien kotimaisuusaste on korkea – merkittävä osa uusista laitteista hankittu Suomesta ja asennustyöt ovat tehneet kymenlaaksolaiset yritykset.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista