Tuorekasvikset Apetitin suurin lanseeraus

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2016-08-25
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Apetit on tehnyt historiansa suurimman lanseerauksen valmispakatuilla Tuorekset-tuorekasviksilla. Rasia voitti pussin pakkausmateriaalina.

Tuotteen taustalla on useiden vuosien kehitystyö, jonka aikana Apetit on muun muassa rakentanut uudet tuotantolinjat Tuoreksia varten. Apetit testasi tuotekonseptia kuluttajilla varhaisesta vaiheesta alkaen. Idea valmiiksi pestyistä, kuorituista ja pilkotuista tuoreista kasviksista ei ollut kuluttajille uusi.

”Takana on merkittävä tuotannollinen investointi. Kyseessä on Apetitin historian suurin lanseeraus kaikilla tapaa, myös markkinoinnissa – käytetään mittarina sitten rahaa tai mitä tahansa”, Apetit Ruoka Oy:n kaupallinen johtaja Esko Lantto kertoi Markkinointi&Mainonta-lehdelle.

Myös pakkauskonseptia testattiin kuluttajilla, ja rasia voitti pussin ”sata-nolla”, Lantto kertoo.

Pakkauksen graafisen ilmeen sekä Tuorekset-nimen takana on designtoimisto Kuudes Kerros. Lanseerauskampanjan muut toimistokumppanit ovat Make it Simple, Otto Production ja Dagmar.

Varsinaisen mediamainonnan lisäksi Apetit panostaa myymälänäkyvyyteen, yhteistyöhön ruokatoimitusten ja erilaisten blogien kanssa sekä kumppanimarkkinointiin.
 

 

 

Jatka lukemista

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt

Flexican edustamat fleksopainon kulutustuotteet siirtyvät Marvacolle

Flexica Oy:n edustamat fleksopainon kulutustuotteet siirtyvät Marvaco Oy:lle 1.10.2024 alkaen Suomessa. Sopimukseen kuuluu Agergaard GmbH:n, Polymount BV:n, Polywest GmbH:n, Sandon Global Ltd:n, Swedev AB:n ja SWG GmbH:n tuotteita.
Flexica

Raisiolle uusi toimitusjohtaja kesäkuussa

Raisio Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Pasi Flinkmanin. Hän aloittaa Raisio Oyj:n toimitusjohtajana 15.6.2024. Flinkman siirtyy Raisioon Orkla Suomen toimitusjohtajan tehtävästä.
Finland

Pakkaus- ja printtimessuilla vilkasta

Pakkausalan ja graafisen teollisuuden ammattitapahtuma keräsi runsaasti kävijöitä Helsingin Messukeskukseen 13.-14.3.2023. PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic 2024 -tapahtuman kävijämäärä nousi edellisestä kerrasta 36 % ja oli 4 387.
stora

Uusimmat uutiset

Pohjoismaiden biomuoviyhdistys lobbaa EU:ssa

Pohjoismaiden biomuoviyhdistys on avannut uuden oven EU:ssa järjestettyään tapaamisen Pär Holmgrenin ja Jessica Roswallin kanssa Brysselissä.
bioplast

Stora Enso valmistautuu myymään metsiään Ruotsissa

Stora Enso valmistautuu myymään noin 12 prosenttia 1,4 milj. hehtaarin metsäomaisuudestaan Ruotsissa. Asia käy ilmi sen lyhytsanaisesta tiedotteesta.
andrew-charney-3tW2GR0KAd8-unsplash

Gallukselta tutkimusläpimurto: matta UV-mustesuihku

Gallus Group, joka on Heidelberger Druckmaschinen AG:n tytäryhtiö, kutsuu lanseeraustaan tutkimusläpimurroksi: Gallus MatteJet -teknologiaksi.
MatteJet_01x

Hollantilainen Albert Heijn myy jälleen muovipillejä

EU kieltää muovipillit, mutta se ei näytä estävän niiden myyntiä.
sugror-stor